70-vuotias ruotsalaismies on kuollut saatuaan koronaan viittaavia oireita risteilyaluksella Panaman edustalla. Asiasta kertoo Aftonbladet, joka on saanut vahvistuksen Ruotsin ulkoministeriöltä.
Mies on yksi aluksella kuolleesta neljästä henkilöstä. Yhteensä flunssankaltaisia, koronaan viittaavia oireita on ainakin 130 aluksen matkustajalla.
Sitä, onko kyseessä koronaviruksen aiheuttama Covid-19 -tauti, ei ole vahvistettu. Aiemmin ainakin kahdella matkustajalla on kuitenkin todettu koronatartunta. Ulkoministeriöstä kerrotaan Aftonbladetille, että aluksella on parikymmentä ruotsalaista.
Risteilyaluksen omistava Holland America -yhtiö kertoi eilen, että terveet matkustajat siirretään alukselta toiselle risteilyalukselle, missä heidät eristetään omiin hytteihin tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.
Laivalla on 1829 ihmistä, joista matkustajia on 586.