Miten naisen saa helpoiten hekuman huipulle? Lue vinkit siihen, kuinka tuottaa orgasmi parhaiten.
Yllä olevalla videolla asiaa naisen orgasmista. Miksi nainen teeskentelee?
Naisen orgasmi on monimutkainen asia. Harva nainen pääsee hekuman huipulle yhdynnässä, ja suuseksi onkin todistetusti varmin tapa tuottaa naiselle orgasmi. Erään tutkimuksen mukaan vain 65 prosenttia heteronaisista saavuttaa orgasmin jatkuvasti seksin aikana. Näille naisille muun muassa suuseksin vastaanottaminen oli nimenomaan yhteinen tekijä.
LUE MYÖS: Naiset paljastavat, mikä ärsyttää suuseksin aikana: "Kun olet juuri saamassa orgasmin..."
Mutta jos orgasmin rajoille pääseekin, mikä tahansa häiriötekijä voi tuoda naisen hekuman huipulta rymisten alas. Seksiterapeutti Ian Kernerin mukaan naisen kumppani voikin auttaa orgasmin saavuttamisessa erityisesti auttamalla tätä rentoutumaan, kertoo Men's Health.
On hyvä muistaa, että jokainen nainen on erilainen, eikä se, mikä toimi edelliseen, toimi välttämättä seuraavaan. Esimerkiksi pornotähti Asa Akira on kolumnissaan muistuttanut, ettei ole kahta naista, jotka nauttisivat vaikkapa suuseksistä täysin samalla tavalla.
Men's Health -sivusto kokosi kuitenkin yhteen vinkkejä, joilla on erittäin hyvä mahdollisuus onnistua. Jos kumppanillasi siis on vaikeuksia saavuttaa orgasmi, nappaa nämä naisten ja seksiasiantuntijoiden vinkit käyttöösi.
1) Tutustu klitorikseen
Suurimmalle osalle naisista klitoriksen stimuloiminen on ehdoton vaatimus orgasmille. Yli tuhatta naista tarkastellut tutkimus paljasti viime vuonna, että vain 18 prosenttia naisista voi saada orgasmin pelkästään yhdynnän avulla. Niinpä naisen klitorikselle kannattaa antaa paljon huomiota.
Tämä onnistuu toisissa seksiasennoissa helpommin kuin toisissa. Eräs Men's Healthille vinkkinsä jakanut nainen kehottaa kokeilemaan lähetyssaarnaaja-asentoa sillä tavoin, että mies asettelee itsensä niin, että hänen peniksensä hieroo klitorista yhdynnän aikana. Rutgersin yliopiston prrofessorin, Ellen Friedrichsin, mukaan taktiikka toimii etenkin, jos nainen laittaa jalkansa yhteen ja mies on levittänyt omansa niiden molemmin puolin.
Saman vaikutuksen saa, kun nainen on päällä, ja seksikumppani alla nousee kyynärpäidensä varaan, jotta naisen klitoris voi osua herkemmin alavatsaan.
LUE MYÖS: Saatko orgasmin, jos kumppani koskettelee takapuoltasi seksin aikana? Naiset vastaavat
2) Katse peppuun
Vaikka peppuseksi ei itsessään miellyttäisi naista, ei kannata hylätä koko ajatusta takapuoleen koskemisesta. Seksiterapeutti Gilda Carlen mukaan pakarat ovat nimittäin täynnä hermopäätteitä. Carle kehottaa tarttumaan naisen pakaroihin sormet harallaan ja puristamaan.
Kannattaa kuitenkin edetä hellävaroen. Ennen kuin olet käynyt seksikumppanisi kanssa keskustelun siitä, mistä hän pitää, ei kannata ainakaan kovin kovakouraisesti tarttua kiinni.
3) Selvitä, mistä hän tykkää – ja etene sen mukaan
LUE MYÖS: Seksikolumni: Miehet, mikä siinä klitoriksen käsittelyssä on niin vaikeaa?
Koska suora klitoriksen stimulaatio on varmin tapa tuottaa naiselle orgasmi, ja koska suuseksi on siihen erittäin hyvä keino, kannattaa siihen panostaa.
Jotta tietäisit, mistä nainen pitää – ja mistä ei –, anna hänen ohjata tekemistäsi. Kiinnitä huomiota siihen, miten nainen liikuttaa itseään ja mihin suuntaan hän sinua ohjailee, ja toimi sen mukaan.
4) Älä lakkaa suutelemasta
Kun homma muuttuu kiihkeäksi, voi huomio kiinnittyä suutelusta aivan muihin asioihin. Kiihkeä suutelu on kuitenkin tärkeää naisen orgasmin kannalta, julistaa vuonna 2017 toteutettu kysely, johon osallistui 50 000 aikuista. Kyselyn tulokset osoittivat, että naiset saivat orgasmin paljon todennäköisemmin, jos seksikokemukseen kuuluivat niin kiihkeä suutelu, suuseksi kuin intiimialueiden stimulointikin.
LUE MYÖS: Miksi mies ei suutele seksin aikana?
5) Älä unohda liukuvoidetta
Kiihkeä seksi voi tuntua naisesta epämukavalta tai jopa kivuliaalta ilman liukuvoidetta. Friedrichs muistuttaa, että vaikka nainen olisi kuinka kiihottunut tahansa, voi luonnollisen kostumisen kanssa olla ongelmia. Liukuvoiteen ansiosta kokemus voi kuitenkiin tuntua paljon miellyttävämmältä. Lisäksi sen ansiosta seksin tahti voi olla kovempi.
Tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että seksi on naisista nautinnollisempaa kohtuullisen liukuvoidekäytön ansiosta. Lisäksi The Journal of Sexual Medicine -julkaisussa esitellyn tutkimuksen mukaan ne miehet, jotka lisäsivät kondomiin liukuvoidetta, tuppasivat jaksamaan petipuuhissa pidemmän aikaa.
6) Kosketa kaulaa
Kaula on monelle naiselle herkkä paikka. Tutkijat ovatkin huomanneet, että kaula on yksi parhaita paikkoja, joiden avulla kiihottaa naista kevyellä kosketuksella.
Kun harrastatte seksiä, ja nainen tuntuu lähestyvän orgasmia, sivele huuliasi hänen solisluultaan leukaa kohti. Suutele sitten kaulaa kevyesti.
7) Puhu tuhmia
Kiihkon keskellä joitain naisia voi kiihottaa vielä entisestään tuhmat puheet. Erään Men's Healthin kyselyn mukaan tuhmien puhuminen onkin naisten suosikkifantasia.
– Mikään ei kiihota minua enempää kuin se, kun hän kuvailee rohkeasti, mitä hän tekee minulle, kertoo Lana-niminen nainen Men's Healthille.
Friedrichs kehottaa kokeilemaan kepillä jäätä ja aloittamaan kehumalla naista tai kertomalla, kuinka hyvältä se, mitä hän tekee, tuntuu. Päättele naisen reaktiosta, haluaako hän kuulla enemmän.
Jos olet epävarma, yksinkertainen kehu, vaikkapa hänen ulkonäöstään, riittää.
LUE MYÖS: Suomalaisnaiset esittelevät: Tällaisia seksileluja löytyy yöpöydän laatikosta
8) Ota lelut esiin
Jos kumppani ei koskaan saa orgasmia, vaikka mitä tekisi, saattaa olla aika avata yöpöydän laatikko. Erään vuodelta 2009 peräisin olevan tutkimuksen mukaan yli 50 prosenttia naisista käyttää vibraattoria orgasmin saavuttamiseen.
Pitele vibraattoria naisen klitoriksella vaihtaessasi asennosta toiseen. Muista kuitenkin kysyä naiselta, kuinka voimakkaista otteista hän pitää. Liian kovaa ei kannata aloittaa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
9) Kysy häneltä, mistä hän pitää
Oletko muistanut kysyä kumppaniltasi, mistä hän erityisesti kiihottuu? Kysymällä se nimittäin selviää.
Tutkimukset ovat lisäksi osoittaneet, että avoin keskustelu seksistä johtaa parempaan menoon sängyssä, sillä se vähentää yhdynnän aikaista ahdistusta. Kun keskustelette rohkeasti hänen fantasioistaan, mieltymyksistään ja asioista, joista hän ei pidä, tuntee hän taatusti olonsa mukavammaksi, mikä osaltaan auttaa matkalla kohti uskomatonta orgasmia.
LUE VIELÄ: Voiko mies tunnistaa, milloin nainen on oikeasti saanut orgasmin?
Lähde: Men's Health