Ed "Big Ed" Brownin ja Liz Woodsin parisuhde on ollut varsin riitaisa ja monivaiheinen.
90 päivää morsiamena -ohjelmasta tunnettu Ed "Big Ed" Brown on jälleen keskellä parisuhdedraamaa. Ohjelman tähti on pitänyt jo tovin yhtä naisystävänsä Elizabeth "Liz" Woodsin kanssa, mutta Peoplen mukaan parin suhde on saanut jälleen ankean käänteen.
Hiljattain Yhdysvalloissa esitetyssä 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen -jaksossa pari istui alas kertaamaan suhteensa tapahtumia kertoakseen muun muassa, että he ovat ehtineet erota jo "9 tai 10 kertaa".
Jaksossa Woods kertoi saaneensa taannoin tietää, että Brown oli rekisteröitynyt aasialaiseen deittisovellukseen siitä huolimatta, että pari "pyrki tutustumaan toisiinsa uudelleen". Woods kertoi saaneensa tietää asiasta kun joku lähetti hänelle Instagramissa kuvakaappauksen Brownin profiilista. Brown puolestaan syytti puolisoaan hänen "vakoilustaan".
Woods ja hänen äitinsä olivat kertoman mukaan päättäneet tutkiskella itse asiaa luomalla tekaistun profiilin samaiseen deittisovellukseen, ja lopulta Woods oli löytänyt Brownin aktiivisena olleen profiilin sivustolta eräänä iltana, kun oli tuntia aiemmin lähtenyt Brownin luota.
Brownin mukaan kyseessä olisi puolestaan yli vuoden vanha profiili, mutta Woods väittää hänellä olevan hallussaan kuitteja, jotka todistaisivat Brownin käyttäneen sovellusta parin viimeisimmän yhteenpaluun aikoihin.
– Hänellä ja hänen äidillään ei ole mitään parempaa tekemistä kuin vakoilla minua. Ja hän syyttää minua siitä, että olen naisten kanssa, ja mietin, että "Mistä oikein puhut? Olen seurapiirihenkilö." Et pidä persoonastani. Ajattelet, että olen flirttaileva. Tämä on se, mitä olen, Brown tykitti.
Jaksossa Woodsilla näkyi sormessaan yhä kihlasormus, mutta pari kertoi, ettei asu enää yhdessä. Brown kertoi olevansa hyvin mielissään järjestelystä, mutta Woods oli toista mieltä.
Videolta näet Ed Brownin Instagram-tilillä julkaistun kertauksen parin suhteen aikajanasta. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kaiken huipuksi jaksossa otettiin yhteyttä Brownin entiseen naisystävään, filippiiniläiseen Roseen, jonka kanssa Brownilla oli lyhyt suhde vuonna 2020. Ilmi tuli myös, että Brown olisi harkinnut, voisiko vanhassa suhteessa olla vielä elpymisen mahdollisuuksia ja ottanut näin ollen hiljattain Roseen yhteyttä, mikä tuli puolestaan Woodsille järkytyksenä.
Woods puolestaan löi vielä kerran bensaa liekkeihin entisestään vahvistaessaan Brownin epäilyt siitä, että Woodsin ja erään "miehen epävarmuudet herättäneen" naisen välillä olisi tapahtunut jotain, eivätkä Brownin ajatukset asiasta olisi olleetkaan täysin tuulesta temmattuja.
Pari tapasi toisensa vuonna 2021, kun tuohon aikaan 28-vuotias Woods työskenteli Brownin suosikkiravintolassa San Diegossa. Kaksikko ilmoitti marraskuussa 2021 kihlautuneensa.
Brown tuli alunperin tunnetuksi 90 päivää morsiamena -sarjasta vuonna 2020, kun hän matkusti Filippiineille tapaamaan deittailusovelluksessa tapaamaansa Rosea, johon oli rakastunut päätä pahkaa. Kaksikon tarina ei kuitenkaan kantanut pitkälle ja pari erosi Brownin matkan aikana.
Lähde: In Touch Weekly