90 päivää morsiamena -tähti Jasmine Pineda hämmentää kertomalla ohjelmassa immenkalvonsa rekonstruktiosta.
90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen -ohjelman tuoreimmalla tuotantokaudella on seurattu muun muassa panamalaisen Jasmine Pinedan ja yhdysvaltalaisen Gino Palazzolon suhteen edistymistä. Kaksikon parisuhteen vaiheiden lisäksi katsojia ovat puhuttaneet Pinedan läpikäymät kauneusleikkaukset, jotka eivät ole aivan tavallisimmasta päästä.
Lokakuun lopulla Yhdysvalloissa esitetyssä jaksossa kerrottiin muun muassa, että Pineda on teettänyt itselleen immenkalvon rekonstruktion. 36-vuotias Pineda oli aiemmin sarjassa puhunut "haluavansa olla jälleen neitsyt" korjatakseen hänen ja Palazzolon intiimisuhteen ongelmat.
– Minä olen erittäin aktiivinen seksuaalisesti ja kun hän tuli Panamaan ensimmäistä kertaa, seksi hänen kanssaan oli niin hyvää. Mutta hän on käynyt luonani muutamia kertoja sittemmin ja hädin tuskin haluaa seksiä enää, Pineda selosti ohjelman jaksossa.
Jaksossa Pineda kertoi, ettei kyseinen toimenpide ollut johtanut hänen toivomiinsa tuloksiin. Myöhemmin samaisessa jaksossa hän myös kertoi käyttäneensä Palazzololta hääpukua varten saamansa 10 000 dollaria peppuimplanteihin.
Kaksikon parisuhteessa raha-asiat ovat olleet myös yksi merkittävistä teemoista. Palazzolo on kertonut ohjelmassa päättäneensä jättäytyä vapaalle töistään automekaanikkona ainakin vuodeksi sen jälkeen, kun Pinedan K1-viisumi hyväksyttiin ja nainen pystyi muuttamaan Yhdysvaltoihin, jotta pystyisi auttamaan tätä sopeutumaan elämään uudessa kotimaassa. Hän kertoi myös jännittäneensä asian kertomista Pinedalle.
– Olen hieman huolissani sen kertomisesta Jasminelle, että lopetin työni, sillä hän haluaa elää ylellistä elämää. Ja jos minulla ei ole tuloja tai rahaa, voi luoja, Jasmine tappaa minut.
Lue myös: 90 päivää morsiamena -tähden luultiin kuolleen – hämmentävän tapahtumaketjun aikana puoliso julkaisi hämärän muistoviestin
Lähde: InTouch