91-vuotiasta Joania ei pelota pukeutua rannalla bikineihin ja lapsenlapsen mukaan häntä käyvät yli 20 vuotta nuoremmat miehet iskemässä.
The Sun kertoo 91-vuotiaasta Joan Richmond-Woodhousesta, jolle nuorekkaasti pukeutuminen ei ole ongelma. Joania ei hetkauta pukeutua bikineihin ja hän kertookin, että naista jopa 20 vuotta nuoremmat miehet lähestyvät häntä.
– En osaa käyttäytyä kuin 91-vuotias. Käyttäydyn yhä kuin olisin 21-vuotias, Joan paljastaa.
Katso yllä olevalta videolta, miltä nuorekas isoäiti näyttää!
Hän kertoo, että ihmiset vaativat häntä jatkuvasti näyttämään henkilöllisyystodistuksensa, jotta ihmiset uskoisivat hänen olevan jo yli 90 vuotta.
– On ihan hullua, että 20 vuotta häntä nuoremmat yrittävät tulla iskemään häntä, Joanin 27-vuotias kauneuskonsulttina työskentelevä lapsenlapsi Lydia sanoo.
Joanilla on kahdeksan lasta ja 18 lastenlasta. Ulkonäkönsä perusteella ihmiset yleensä arvioivat hänen olevan noin 70-vuotias ja järkyttyvät kuullessaan hänen oikean ikänsä.
– En näytä, puhu tai käyttäydy kuin 91-vuotias, hän toteaa.
Brittien vanhin domina on Sherry Lever. Juttu jatkuu videon alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Katso myös: Ison-Britannian vanhin domina on 70-vuotias Sherry Lever
Lue myös: Sherry on 70-vuotias domina – löysi todellisen kutsumuksensa avioeron jälkeen: "Olin ennen aikamoinen hiirulainen"
Brittiläinen pubiruoka
Nuorekkaan ja hoikkana pysyneen kroppansa salaisuudeksi Joan paljastaa perinteisen brittiläisen pubiruuan. Erilaisista lihapiiraista, lihoista ja makkaroista koostuva dieetti ei ole koskaan estänyt Joania menemästä rannalle bikineissä lastenlastensa kanssa.
– En tee mitään erityistä pysyäkseni nuorena. Rakastan piiraita, sekä englantilaista pubiruokaa ja olen pitäytynyt siinä ruokavaliossa. Suosikkini on perinteinen lihapiiras, Joan paljastaa.
Joanilla on monen muun englantilaisen tapaan tapana sunnuntaisin suunnata paikalliseen pubiin aterialle.
– Haluan lihaleikettä aina sunnuntaisin. En seuraa mitään hölmöjä dieettejä, Joan paljastaa.
Perinteinen sunnuntaiateria pubissa sisältää yleensä lihaa, perunaa, keitettyjä kasviksia, Yorkshiren vanukasta, kastiketta ja hilloketta. Palanpainikkeena toimii yleensä olut.
– Syön vain sitä, mikä tekee minut onnelliseksi. Rakastan englantilaista ruokaa, eritoten tuhtia pubiruokaa, Joan kertoo.
Joanin ihonhoitorutiinit ovat vähintään yhtä suoraviivaiset kuin hänen ruokavalionsa. Hän vannoo klassisen sinipurkkisen Nivea cremen nimeen. Hän on käyttänyt samaa Nivean rasvaa siitä asti, kun hän täytti 16 vuotta. Kehonsa Joan rasvaa kauttaaltaan kerran viikossa.
Lue lisää: Päihittääkö Nivean halpisrasva kalliit anti age -tuotteet? Kosmetologi kohudokumentin väitteistä: "En pitäisi millään tavalla luotettavana"
Myönteinen elämänasenne
Pukeutumiseen Joan panostaa ja kertoo rakastavansa näyttävää tyyliä.
– En juuri liho. Sen täytyy olla nuorekkaan ulkonäköni salaisuus, hän spekuloi.
Joan on eläkkeelle jäänyt vaatturi. Hän viettää nykyisin vapaa-aikansa miesystävänsä David Winderin, 82, kanssa Espanjan länsirannikolla. Joan muutti Espanjaan tammikuussa 2002.
Hull Daily Mail kertoo, että Joan on kokenut elämässään myös menetyksiä, kuten ensimmäisen aviomiehensä Trevorin kuoleman. Hän on myös selvinnyt paksusuolensyövästä. Joan uskoo yleisellä elämänasenteella olevan myös merkitystä.
– Rakastan elämää, enkä ole koskaan kokenut itseäni vanhaksi. Ikä on vain numero. Pysyn nuorekkaana, kun pysyn positiivisena ja syön, mitä haluan. Se toimii kohdallani, Joan toteaa.
Lapsenlapsi Lydia toivoo, että on perinyt Joanin geenit, jotta hänkin voisi potentiaalisesti säilyä yhtä nuorekkaana.
– Hän ei vain vanhene, Lydia toteaa isoäidistään.
Lydia paljastaa, että nuorekkuus on selkeästi periytynyt osalla suvussa. Moni perheenjäsen saa usein kehuja nuorekkuudestaan.
– Se tuntuu melkein siltä, että tietyn iän jälkeen emme enää vanhene, vaan pikemminkin alamme nuortua, Lydia toteaa.
Lue lisää: Isoäiti lähetti vahingossa alastonkuvan lapsenlapselleen – somessa riemastuttiin: "Mummi elää parasta elämää"
Lue myös: "Maailman kuumin isoäiti" paljastaa kolmen minuutin luottokikkansa: "Se on nuoruuden lähteeni"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Kameraone, The Sun ja Hull Daily Mail