Aada, 7, muistaa jokaista luokkakaveriaan joulukortilla. – Itsetehty kortti ilahduttaa aina, joten näin voi jakaa ripauksen iloa ympärilleen, Aadan äiti Tiina sanoo.
Aada täyttää joulukuussa kahdeksan vuotta. Liekö hän saanut syntymälahjaksi joulumielen: nyt 7-vuotias tyttö muistaa kaikkia luokkakavereitaan joulukortilla.
– Ekalla luokalla suurin osa Aadan luokkakavereista oli uusia. Aada halusi ilahduttaa kaikkia uusia kavereitaan kortilla, Aadan äiti Tiina, 37, kertoo.
Lue lisää jouluisia artikkeleitamme!
Joulukuusia, joulupukki, joulusukka, lumihiutaleita...
Askartelu ja käsityöt ovat muutenkin Aadan mieleen. Korttien askarteleminen vie aikaa muutaman illan. Askartelutarpeet löytyivät kotoa.
– Korteissa on perinteisiä jouluisia kuvia, kuten joulukuusia, joulupukki, joulusukka, lumihiutale ja niin edelleen. Jokainen kortti on erilainen, Tiina sanoo.
Korttien kirjoittaminen on vielä kesken, mutta vastaanottaja pääsee lukemaan tervehdyksen lisäksi pienen joulurunon. Tekstit Aada kirjoittaa tietokoneella ja tulostaa.
– Kirjoittamisessa olisi ollut kakkosluokkalaiselle muuten iso työ. Joulurunoa hyödynnetään myös sukulaisten kortteihin, Tiina sanoo.
Kortit ovat lapselle tärkeitä
Aada valmisti jokaiselle luokkatoverilleen kortin myös viime vuonna. Koulussa ruokalaan asennetaan ennen joulua joulupostilaatikko, johon kaikki saavat laittaa joulutervehdyksiä ystävilleen. Opettaja jakaa kortit luokalleen.
– Tuolloin Aadan tekemä kortti oli jollekin ainoa, vaikka Aadan luokka onkin sopuisa ja kaikilla on kavereita, Tiina kertoo.
– Uskoisin, että kaikista on mukava saada joulutervehdys. Aadan toiveena on ilahduttaa kivoja luokkakavereita. Aada sai itse koulun joulupostilaatikosta viime vuonna kolme korttia, ja ne olivat todella tärkeitä.
Perheelle korttien askarteleminen oli aikaa yhdessä.
– Aada askarteli kavereilleen ja minä ystäville ja sukulaisille. Jouluvalmistelut ovat mukavaa puuhaa, ja jouluna yhdessäolo ja antamisen ilo on se tärkein asia. Tässä yhdistyvät mukavasti molemmat. Itsetehty kortti ilahduttaa aina, joten näin voi jakaa ripauksen iloa ympärilleen!