Tukholman alueella sattui keskiviikkoillan aikana kolme ammuskelua. Yksi ihminen loukkaantui ampumavälikohtauksessa vakavasti Tukholman lounaispuolella Södertäljessä Fornhöjdenin kaupunginosassa.
Kolme ihmistä on otettu kiinni Tukholman alueella keskiviikkona sattuneisiin ammuskeluihin liittyen, uutisoi ruotsalaislehti Aftonbladet.
Ensimmäinen hälytys ammuskelusta tuli kaupungin eteläosissa sijaitsevasta Bargarmossenista kello kuudelta keskiviikkoiltana paikallista aikaa.
Poliisin tietojen mukaan ampuminen olisi tapahtunut metron laiturilla ja metroliikenne jouduttiin sulkemaan väliaikaisesti Kärrtorpin ja Skarpnäckin välillä.
Tapaukseen liittyen poliisi on ottanut kiinni yhden ihmisen, jota epäillään murhan yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta.
Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.
Aftonbladetin haastattelema anonyyminä pysyttelevä silminnäkijä kertoo nähneensä, kuinka mieshenkilö osoitti toista henkilöä jollakin esineellä, minkä jälkeen kuului kova pamaus.
– Aloin juosta henkeni edestä kuten muutkin. Edessäni olleet olivat melko hitaita, joten aloin huutaa, jotta he kiirehtisivät, silminnäkijä kertoo.
Lue lisää: Kolme eri ammuskelua Tukholman alueella
Ainakin yksi kiinniotetuista alaikäinen
Kello seitsemän aikaan illalla poliisi sai toisen hälytyksen Järfällan kunnan alueelta Tukholman pohjoispuolella sattuneesta ampumisesta. Aftonbladetin mukaan poliisi on ottanut kaksi henkilö kiinni.
Toinen kiinniotetuista on poliisin mukaan alle 18-vuotias ja toinen on täysi-ikäinen.
Paikalta ei löydetty loukkaantuneita.
Kolmannessa ampumisessa yksi loukkaantui vakavasti
Kolmannesta ampumisesta poliisi sai hälytyksen vähän iltayhdeksän jälkeen Tukholman lounaispuolella sijaitsevassa Södertäljessä Fornhöjdenin kaupunginosassa.
Julkiselta paikalta löydettiin vakavasti loukkaantunut mies, jota oli ammuttu ylävartaloon.
Uhri kiidätettiin Aftonbladetin tietojen mukaan lääkärihelikopterilla sairaalaan.
Poliisi tutkii tapausta murhan yrityksenä.
Ketään ei ole otettu vielä kiinni, mutta poliisi on kuulustellut useita ihmisiä.
Poliisi tutkii tällä hetkellä, onko keskiviikkoisilla ampumatapauksilla yhteyttä toisiinsa.