Ähtärissä kahden auton nokkakolari, autoissa yhteensä kuusi ihmistä – yksi loukkaantuneista vietiin helikopterilla sairaalaan

LKS, poliisi, auto
Kuvituskuva/Lehtikuva
Julkaistu 03.08.2020 20:14

MTV UUTISET – STT

Ähtärin Itä-Peränteentiellä tapahtui kahden henkilöauton nokkakolari maanantaina iltapäivällä. Autoissa oli yhteensä kuusi ihmistä.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että kaikki kuusi mukana ollutta vietiin joko tarkastettavaksi tai hoitoon. Yksi ihminen vietiin helikopterilla Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.

Onnettomuus tapahtui kapealla hiekkatiellä, mutkan kohdalla.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen tapahtuneesta puoli viiden aikaan iltapäivällä.

Tuoreimmat aiheesta

Onnettomuudet