Äidin epäillään yrittäneen murhata yläkouluikäisen lapsensa hotellissa Helsingissä

Liikennettä ohjaavia poliisi huomioliiveissä Helsingissä.
Jaakko Stenroos/All Over Press
Julkaistu 18.01.2023 10:34
Toimittajan kuva

Mikko Kormilainen

mikko.kormilainen@mtv.fi

47-vuotias ulkomaalainen äiti on vangittu todennäköisin syin murhan yrityksestä epäiltynä.

Teon epäillään tapahtuneen helsinkiläisessä hotellissa 11. tammikuuta. Poliisi sai tiedon tapauksesta nopeasti, koska epäilty soitti itse hätäkeskukseen.

Nainen ja lapsi ovat ulkomaan kansalaisia, ja he asuvat vakituisesti ulkomailla. Poliisi ei epäile, että tapaukseen liittyisi ulkopuolisia henkilöitä.

– Tekotavasta tai muista epäillyn rikoksen olosuhteista ei tässä vaiheessa voi kertoa enempää. Poliisi selvittää edelleen, mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut ja miksi. Tämänkään vuoksi muita esitutkinnassa jo selvinneitä asioita ei voida avata julkisuuteen, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marja Väätti tiedotteessa.

Poliisin mukaan uhri voi olosuhteisiin nähden hyvin.

Poliisi ei ole vielä päässyt kuulustelemaan rikoksesta epäilyä.

Tuoreimmat aiheesta

Väkivaltarikokset