Aikasakko! Aku Partasen sijoitus romahti MM-kisoissa

132286177
Aku Partanen sai aikasakon MM-kisojen 35 kilometrin kävelyssä. Lehtikuva
Julkaistu 24.08.2023 11:25

MTV URHEILU

Suomen Aku Partanen on saanut aikasakon miesten 35 kilometrin MM-kävelyssä Budapestissä.

Partanen saapui maaliin 11:ntenä ennätysajallaan 2.28.58, mutta kolmen ja puolen minuutin aikasakon lisäyksen myötä aika turposi lukemiin 2.32.28, ja sijoitus putosi lopulta 18:nneksi. Samalla myös uusi ennätysaika vesittyi. 

– Lopussa ei kävelyssä ollut rentoutta, meni väkisin puurtamiseksi. Luulen, että siitä ne varoituslaikat tuli, Partanen kertoi Suomen urheiluliiton tiedotteessa.

Espanjan Alvaro Martin voitti 35 kilometrin maailmanmestaruuden ajalla 2.24.30, Kolumbian Brian Daniel Pintado oli toinen ja Japanin Masatora Kawano kolmas.

Suomen Aleksi Ojala taisteli maaliin 25:ntenä. Hänen aika oli 2.38.34. Ojala tuupertui maalissa ja vietiin paikalta pyörätuolilla.

9:33imgAsiantuntija Mika Järvinen analysoi Wilma Murron MM-pronssisuoritusta ja keskiviikon kisapäivän muita tapahtumia.

Tuoreimmat aiheesta

MM-yleisurheilu