Kaksosia odottava ex-aikuisviihdetähti Jenna Jameson, 32, esitteli muhkeaa raskausvatsaansa nyrkkeilytapahtumassa Kaliforniassa.
Aikuisviihdealalta jo eläkkeelle jäänyt Jenna Jameson vietti lauantai-illan Affliction Banned Fight: Day Of Reckoning -nyrkkeilytapahtumassa Kalifornian Anaheimissa.
Kaksosia odottava Jenna oli yksi illan kuvatuimpia vieraita yhdessä rakkaansa Tito Ortizin kanssa. Naisen raskausvatsa on jo jättimäinen! Jennan lasketun ajan on huhuttu olevan jo tammikuussa, mutta toisten lähteiden mukaan pienokaiset syntyisivät huhtikuussa. Kuvista päätellen h-hetki on kuitenkin lähellä.
Jenna kertoi raskaudestaan viime elokuussa. Yhdeksi maailman tunnetuimmaksi aikuisviihdetähdeksi tituleerattu Jenna esitteli vauvavatsansa koko maailmalle ensimmäistä kertaa viime vuoden puolella MySpace-sivustollaan.
Katso kuvat Jennan jättimäisestä vauvavatsasta viihdesaitti tmz.com-sivustoltatästä.
(MTV3)
Uusimmat
-
22:07
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:55
MTV seuraa: Leijonat hukkasi tilaisuutensa – Tanska säikyttelee kovassa paikassa
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
Lataa lisää