Ainakin 18 kuollut moskeijaräjähdyksessä Afganistanissa

3008 AOP Afganistan raketti-isku
Kuvituskuva.STELLA Pictures / ddp
Julkaistu 02.09.2022 15:07(Päivitetty 02.09.2022 16:21)

MTV UUTISET – STT

Afganistanissa ainakin 18 ihmistä on kuollut ja 23 loukkaantunut moskeijassa tapahtuneessa voimakkaassa räjähdyksessä, viranomaislähteet kertovat.

Räjähdys tapahtui tänään Heratin kaupungissa maan länsiosassa.

Kuolleiden joukossa kerrotaan olevan vaikutusvaltainen imaami, joka vaati aiemmin tänä vuonna teloitustuomioita Taleban-hallinnon vastustamisesta.

Mikään ryhmittymä ei ole toistaiseksi ilmoittautunut olevansa räjähdyksen takana.

Pommi-iskujen määrä on vähentynyt merkittävästi Afganistanissa sen jälkeen, kun Taleban nousi valtaan noin vuosi sitten. Viime kuukausina Afganistanissa on kuitenkin tapahtunut useita pommi-iskuja.

Lue myös: Puolustusministeriön Afganistan-selvitys julki – tavoitteet täyttyivät Suomen osalta, Afganistanin osalta eivät

Elokuun puolivälissä Kabulissa tehdyssä iskussa moskeijaan kuoli ainakin 21 ihmistä.

Monet Afganistanin viimeaikojen iskuista on ottanut nimiinsä äärijärjestö Isis, jonka iskut ovat kohdistuneet enimmäkseen vähemmistöryhmiin, kuten shiia- ja suufimuslimeihin sekä sikheihin.

Vaikka sekä Isis että Taleban ovat taustaltaan sunnimuslimijärjestöjä, niillä on syviä ideologisia erimielisyyksiä. Taleban-hallinto väittää nujertaneensa Isisin Afganistanissa, mutta Isistä pidetään isoimpana turvallisuusuhkana Taleban-hallinnolle.

3:54img

Taleban nousi Afganistanissa valtaan reilu vuosi sitten: "Taloudellinen romahdus on ollut todella suurta".

Lue myös: Sotatutkija kritisoi puolustusministeriön tuoretta Afganistan-selvitystä: "Afganistan oli Suomelle taistelukenttä"

Tuoreimmat aiheesta

Afganistan