Ainakin 19 on kuollut massiivisessa lumivyöryssä Intiassa – yksi heistä Mount Everestin tänä vuonna valloittanut tunnettu kiipeilijä
Onnettomuuspaikalta on onnistuttu pelastamaan 32 ihmistä.
Ainakin 19 ihmistä on kuollut aiemmin tällä viikolla tapahtuneessa lumivyöryssä Himalajan vuoristossa Intiassa, paikalliset viranomaiset kertovat.
Ryhmä kiipeilyharjoittelijoita ja -ohjaajia jäi tiistaina massiivisen lumivyöryn alle maan pohjoisessa Uttarakhandin osavaltiossa.
Huonoina jatkuneista sääolosuhteista huolimatta 32 ihmistä on onnistuttu pelastamaan onnettomuuspaikalta. Poliisi, katastrofiviranomaiset ja Intian ilmavoimat ovat auttaneet pelastusoperaatiossa.
Tähän mennessä paikalta on löydetty 19 ihmisen ruumiit. Kymmenen ihmisen kerrotaan olevan yhä kateissa.
Kuolonuhrien joukossa on tunnettu intialaiskiipeilijä Savita Kanswal, joka kiipesi aiemmin tänä vuonna Mount Everestille.
Kuolemaan johtavat kiipeilyonnettomuudet ovat Himalajan vuoristossa yleisiä.
Uusimmat
-
20:18
Öljyn hinta reippaassa laskussa – Kiinan kysyntä voi hyytyä
-
20:06
Israel: Hizbollahin uusikin johtaja eliminoitu
-
20:02
Washington Post: Trump lahjoitti viruspelkoiselle Putinille koronatestejä
-
19:56
Stoltenbergin Ukraina-lausunto sai Stubbin vaikeaksi: "Tiedän tunteen, kun vapautuu vastuusta ja pystyy puhumaan vähän vapaammin"
-
19:52
Presidentti Sauli Niinistöllä ja tohtori Jenni Haukiolla uusi aluevaltaus
-
19:45
Hulvattomat kuvat siskoksista! Paris ja Nicky Hilton ovat pukeutuneet alusta alkaen samanlaisiin asuihin
-
19:41
700 työtä ja rahaa tuovaa hanketta on putkessa, mutta osa kuolee matkalla – vihreällä siirtymällä miljardivaikutukset
-
19:35
Viivi Lehikoiselta ikävä päivitys tilanteestaan – "Kuin kuolettavaa myrkkyä"
-
19:26
Huuhkajien jättilupaus kiinnostaa jo Euroopan suursarjoissa – avaa nyt hurjan maalivireensä saloja
-
19:22
Nordean johtaja lyhytsanainen ongelmista: "Tietysti olemme tietoisia viranomaisohjeistuksesta"
-
19:16
Väitös: Suomen sotilaskurinpito ei täytä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia
-
19:05
Eduskunnassa järjestetään ensi viikon keskiviikkona kuuleminen verkkopankkien käyttökatkoista – Nordea kutsuttujen joukossa
-
19:05
Valioliiga-puolustaja loukkaantui tiskatessa – kummallinen tapaturma oli viedä peukalon
-
18:58
Stubb Tavio- ja Essayah-kohuista: "Suomessa voi olla erilaisia mielipiteitä, mutta vain yksi linja"
-
18:56
Pankkiautomaattien toimimattomuus pöyristyttää asiantuntijaa: "Poikkeuksellista ja anteeksiantamatonta"
-
18:50
Liisan nerokas kikka juustokakkuun: Keksipohjasta parempi todella helposti!
-
18:30
Maailma koki historian toiseksi kuumimman syyskuun – Suomessa murskattiin ennätys
-
18:22
Terrori-iskun uhka nousi korkeaksi Norjassa – näin Supo reagoi
-
18:20
Stubbilla viisi pointtia Natolle, Ukrainalle ja Venäjälle – "Jos sallimme sen, koemme jotain, mitä ei ole toisen maailmansodan jälkeen nähty"
-
18:20
Lisa Marie Presleyn kirjassa erikoinen paljastus suhteestaan Michael Jacksoniin: "Hän sanoi olevansa vielä neitsyt"
-
Lataa lisää