Ainakin 20 kuollut itsemurhaiskussa Iranissa – isku tehtiin vallankumouskaartin bussia vastaan

Iran
Julkaistu 13.02.2019 18:53

MTV UUTISET – STT

Ainakin 20 ihmistä on kuollut itsemurhaiskussa Iranin kaakkoisosassa, uutistoimisto Irna kertoo. Lisäksi kymmenkunta ihmistä haavoittui.

Irnan mukaan isku tehtiin vallankumouskaartin henkilöstöä kuljettanutta linja-autoa vastaan Sistan-Baluchistanin maakunnassa.

Terrori-iskut ovat Iranissa harvinaisia huolimatta sen naapurimaiden epävakaudesta ja Iranin sotkeutumisesta Irakin sotaan. Maan eteläosissa on kuitenkin toisinaan nähty yhteenottoja Iranin hallituksen joukkojen ja Baluchistanin separatistien välillä.

Al-Jazeeran mukaan paikallinen Jaish al-Adl -jihadistiryhmä on ilmoittautunut iskun tekijäksi.

Uutista päivitetty 19.12.

1:55img

Iranissa juhlittiin tässä kuussa vallankumouksen 40-vuotispäivää.

Tuoreimmat aiheesta

Iran