Uhreja yritettiin kaivaa raunioista muun muassa kaivinkoneiden avulla.
Länsiafrikkalaisessa Nigeriassa ainakin 21 oppilasta kuoli ja noin 70 loukkaantui koulun romahdettua maan keskiosassa perjantaina, kertoi Punaisen Ristin tiedottaja uutistoimisto AFP:lle.
Raunioista kuului sinne hautautuneiden avunhuutoja. Kaivinkoneilla yritettiin pelastaa uhreja, ja oppilaiden vanhemmat etsivät epätoivoisesti lapsiaan.
Sairaalassa oli hoidossa loukkaantunut Wulliya Ibrahim.
– Olin ollut luokassa korkeintaan viisi minuuttia, kun kuulin äänen ja seuraavaksi löysin itseni täältä, hän kertoi.
– Meitä oli monta luokassa, kirjoitimme kokeitamme, hän lisäsi.
Heti ei ollut selvillä, mikä sortuman aiheutti, mutta asukkaiden mukaan koulu sortui kolmen päivän rankkasateiden jälkeen.
Onnettomuus tapahtui Plateaun osavaltiossa maan keskiosassa.
Rakennusten romahdukset ovat melko yleisiä Nigeriassa muun muassa huonolaatuisten rakennusmateriaalien takia.