Ainakin neljä kuollut itsemurhaiskuissa Ugandassa, kymmeniä haavoittunut – Isis ilmoittautui tekijäksi

Itäisen Afrikan Ugandassa ainakin neljä ihmistä on kuollut pääkaupunki Kampalassa tehdyissä itsemurhaiskuissa tiistaina.

Kolme ihmistä kuoli eilen ja neljäs menehtyi saamiinsa vammoihin keskiviikon vastaisena yönä.

Poliisin mukaan terroristijärjestö Isis on ilmoittautunut iskun tekijäksi. Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa, että yli 30 ihmistä haavoittui iskussa.

Ugandan Punaisen Ristin tietojen mukaan suurin osa haavoittuneista on poliiseja. Kuolonuhrien määrä saattaa median mukaan kasvaa.

Iskut tapahtuivat lähellä maan parlamenttia ja poliisin päämajaa.

Kaksi iskijää liikkui moottoripyörillä esittäen olevansa moottoripyörätaksinkuljettajia. Pyörät räjäytettiin lähellä parlamenttitalon sisäänkäyntiä. Iskuissa kuoli ohikulkija. Kolmas isku tapahtui lähellä poliisiaseman tarkastuspistettä. Poliisin mukaan siinä kuoli kaksi ihmistä. Iskut tapahtuivat tiistaiaamuna muutaman minuutin päässä tosistaan.

– Yleisön tulee olla valppaita ja tarkkailla ihmisiä linja-autopuistojen, hotellien, kirkkojen, moskeijoiden ja torien sisääntulopisteissä, Ugandan presidentti Yoweri Museveni sanoi.

Poliisin tiedottaja Fred Enanga kertoo, että poliisit estivät yhden iskun.

Yhä useammin iskuja Isisin nimissä

Viime kuussa Ugandassa oli kaksi räjähdystä: bussi räjähti lähellä Kampalaa, useita haavoittui, ja tienvarsiravintolan räjähdyksessä kuoli nainen. Poliisin mukaan molempien räjähdysten taustalla oli aseistautunut Liittoutuneet kansanvaltaiset voimat (ADF) -ryhmä.

Poliisi pidätti viime kuussa useita epäiltyjä ADF:ään kuuluvia. 

Ugandassa ADF-ryhmän iskut on yhä useammin otettu Isisin nimiin. Ryhmä toimii myös Kongon demokraattisessa tasavallassa, jossa sen uskotaan surmanneen tuhansia siviilejä maan itäosissa.

– On yhä selvempää, että ADF kiinnittää huomionsa uudelleen Ugandaan, sanoi belgialaisen Antwerpenin yliopiston tutkija Kristof Titeca uutistoimisto AFP:lle.

– Se saattaa liittyä siihen, että viime vuosina jihadistiset vaikutteet ovat lisääntyneet ryhmässä.

Yhdysvalloissa ryhmä on linkitetty Isisiin.

Artikkelia päivitetty 17.11. klo 14.42. Kuolonuhrit nousivat neljään, aikaisemmin tiedotettiin kolmesta.

Lue myös:

    Uusimmat