Ainakin neljä on kuollut Debby-myrskyn rantauduttua Floridaan

0:33img
Video näyttää Debbyn voimakkuuden sen rantauduttua Floridaan!
Julkaistu 05.08.2024 23:51

MTV UUTISET – STT

Viranomaiset ovat ennustaneet useille päiville mahdollisesti ennätyskovia rankkasateita ja äkillisiä tulvia.

Debby-myrsky on rantautunut Yhdysvaltojen kaakkoisrannikolle Floridaan ja katkaissut sähköt sadoilta tuhansilta ihmisiltä. Lisäksi ainakin neljän ihmisen kerrotaan kuolleen.

Viranomaisten mukaan vaara on edelleen suuri myrskyn siirtyessä osavaltion yli Georgiaan ja Etelä-Carolinaan huolimatta siitä, että Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen (NHC) mukaan Debby heikkeni hurrikaanista takaisin trooppiseksi myrskyksi.

Debby rantautui osavaltioon maanantaiaamuna paikallista aikaa. Sähkökatkoja seuraavan nettisivuston mukaan noin 275 000 asiakasta oli kärsinyt sähkökatkoista.

Viranomaiset ovat ennustaneet useille päiville mahdollisesti ennätyskovia rankkasateita ja äkillisiä tulvia. Myrskyn edellä liikkuva saderintama aiheutti jo aiemmin paikallisia tulvia Floridan lounaisrannikolle.

Hirmumyrskyn mukana Floridaan saapui myös 25 pakettia kokaiinia, joiden arvo katukaupassa olisi yli miljoona dollaria eli reilut 900 000 euroa. Asiasta viestipalvelu X:ssä kertoneen rajavartioviranomaisen mukaan ohikulkija oli löytänyt huumeet rannalta Florida Keysin saarilla ja ottanut yhteyttä viranomaisiin.

Jopa kolmen metrin tulvavesiä

Debby oli aiemmin NHC:n mukaan viisiportaisella asteikolla matalimman eli ykkösluokan hirmumyrsky, mutta sen tuulennopeudet olivat heikentyneet myrskyn rantautumisen jälkeen.

NHC varoitti henkeä uhkaavista myrskytulvista Yhdysvaltain kaakkoisrannikolla ja sanoi, että joillakin alueilla tulvavesi yltää 1,8–3 metriä maanpinnan yläpuolelle.

Ainakin yhdeksään Floridan piirikuntaan oli annettu evakuointikehotuksia.

Mahdollisesti historiallisia sateita tiedossa

Useilla alueilla Floridan osavaltiossa on havaittu merkittäviä myrskyvuoksia ja tulvia, osavaltion kuvernööri Ron DeSantis sanoi toimittajille maanantaina.

DeSantisin mukaan lähipäivinä on odotettavissa merkittäviä tulvia.

Myrskyn odotetaan tuovan mukanaan kaatosateita liikkuessaan Floridasta koilliseen Georgiaan ja Etelä-Carolinaan lähipäivien aikana. NHC:n mukaan sateet ovat mahdollisesti historiallisen kovia.

Etelä-Carolinaan ja Georgiaan on jo julistettu hätätila lähestyvän myrskyn vuoksi.

Myrskyä on ruokkinut epätavallisen lämmin Meksikonlahti.

Lisää aiheesta: 

Video: Debby-hurrikaani näytti voimansa Floridassa – puhalsi asuntoautoja nurin

Debby-hurrikaani on rantautunut Floridaan – sähköt poikki sadoilta tuhansilta

Tuoreimmat aiheesta

Hirmumyrskyt