Aino-Kaisa Saarinen jatkaa huippuhiihdon parissa – valittiin Salpausselän kisojen pääsihteeriksi

1:55img
Julkaistu 27.07.2018 13:07

MTV SPORT

Hiihtouransa lopettanut Aino-Kaisa Saarinen on valittu Salpausselän kisojen pääsihteeriksi.

LUE MYÖS: Nuorilla hengenvaarallinen villitys – jyväskyläläisseura aikoo estää luvattomuudet Matti Nykäsen mäessä

Ylälaidan videolla Saarisen tunteikkaat kommentit uran viimeisten Salpausselän kisojen jälkeen.

Mittavan uran maastohiihdossa tehnyt Saarinen haki viime keväänä Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtajan pestiä, muttei tullut valituksi. 

Nyt hänet on valittu kuitenkin huippupestiin Salpausselän kisojen pääsihteeriksi vastaamaan kisojen tapahtumatuotannosta esimiesasemassa. Saarinen aloittaa tehtävässään elokuun alussa. Hän toimii samalla tapahtumayhtiö Lahti Eventsin vastaavana tuottajana.

Lisäksi Saarinen toimii tammikuun lopussa Lahdessa järjestettävien pohjoismaisten lajien nuorten MM-kisojen pääsihteerinä. Viimeiseksi jääneellä kaudellaan Saarinen koki unohtumattomia hetkiä maaliskuun Salpausselän kisoissa.

– Olin otettu Salpausselän kisoissa siitä, miten ihmiset tulivat katsomaan hiihtojani ja kannustamaan. Koen pääseväni nyt ikään kuin antamaan takaisin yleisölle olemalla osa tapahtumaorganisaatiota ja kehittämään tapahtumaa. Salpausselän kisat on hieno talvinen perinne, jonka tunnelmasta hiihtolajien ja talviurheilun ystävät perheineen odottavat pääsevänsä nauttimaan, Saarinen sanoo Hiihtoliiton nettisivuilla.

Salpausselän kisat järjestetään Lahdessa 8.-10. helmikuuta. Nuorten MM-kisat käydään tammikuun lopussa. 

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto