Äitiä syytetään 4-vuotiaan tyttärensä murhasta Etelä-Walesissa. Äiti oli kertonut poliisikuulusteluissa enkelien ja Jeesuksen ilmestyneen hänelle ja pyytäneen häntä todistamaan uskonsa surmaamalla tyttärensä.
Carly Ann Harrisia syytetään 4-vuotiaan tyttärensä Amelia Brooke Harrisin surmasta viime kesänä Trealawissa Etelä-Walesissa. Harris kiistää murha- ja tapposyytteet.
Syyttäjän mukaan Harris oli hukuttanut tyttärensä ja asettanut lakanoihin käärityn ruumiin pöydälle perheen takapihalle ja polttanut sen.
Kertoi saaneensa käskyn surmata tyttärensä todistaakseen uskonsa
Poliisikuulusteluissa Harris kuvaili itseään langenneeksi enkeliksi. Hän kertoi nähneensä enkeleitä ja että hän oli saanut käskyn surmata tyttärensä todistaakseen uskonsa.
Hän oli kertonut tyttärelleen, että tämä pääsee enkeleiden luokse. Poliisikuulusteluissa hän oli kertonut, että tytär täytyi "kylmäpestä ja polttaa."
– Jeesus käski minua tekemään niin. Kaikki on kunnossa, luottakaa minuun. En ole hullu. En tekisi niin ainoalle tyttärelleni, ellen tietäisi, että hän tulee takaisin, Harris sanoi BBC:n mukaan.
Naapurit olivat kuulleet huutoa ja soittaneet poliisit Harrisin luokse.
Kuvitteli ihmisten seuraavan
Harris oli jo aiemmin kärsinyt aiemmin ahdistuksesta ja uskonut ihmisten seuranneen häntä.
Independent kirjoittaa, että hänen 17-vuotias poikansa kertoi oikeudessa, että äiti oli ollut huonossa kunnossa yli kuukauden ennen lapsensa surmaamista.
Sekä syyttäjä että Harrisin puolustus ovat yhtä mieltä siitä, että Harris kärsii mielenterveysongelmista.
Harrisin oikeudenkäynti jatkuu. Valamiehistön täytyy päättää, millä tavalla Harrisin mielenterveysongelmat vaikuttavat hänen tuomioonsa.