Helsingin hovioikeudessa kuultiin tänään surmatun 3-vuotiaan lapsen äitiä, joka näki kun hänen entinen avopuolisonsa puukotti kuoliaaksi heidän yhteisen lapsensa marraskuussa 2017 Porvoossa Lyseon leikkipuistossa.
Nainen kertoi tapahtumista loogisesti aikajärjestyksessä. Välillä hän puhkesi itkemään ja kyynelehti, mutta hän pystyi kertomaan asioista selkeästi.
Nainen kertoi tavanneensa ranskalaisen Nicolas Cherchelin Pariisissa vuonna 2008. Kolme vuotta myöhemmin pariskunta muutti Porvooseen naisen työn perässä. Yhteinen tytär syntyi toukokuussa 2014.
– Se oli elämäni onnellisin päivä, kun lapsemme syntyi. Hän oli parasta mitä minulle koskaan tapahtui, nainen kertoi hovioikeudessa.
Isä vei lapsen yllättäen
Nainen kertoi oikeudessa tarkasti myös marraskuun 13. päivän tapahtumat vuonna 2017, kun hän todisti lähietäisyydeltä, kun lapsen isä puukotti tämän kuoliaaksi.
Äiti oli lähdössä viemään lasta päiväkotiin, kun isä tuli yhtäkkiä paikalle ja nappasi lapsen syliinsä. Pian tämän jälkeen mies kuljetti lapsen sylissään läheiseen leikkipuistoon.
Äiti seurasi kahden naapurin kanssa perässä. Samalla nainen puhui koko ajan puhelimessa hätäkeskuksen kanssa.
– Tyttö vilkutti minulle isänsä sylistä. Sanoin hätäkeskukseen, että pitäkää kiirettä.
Poliisit tulivatkin paikalle nopeasti.
–Nainen puhelimessa sanoi, että minun pitäisi nähdä jo poliisiauto. Hätäkeskus antoi luvan sulkea puhelimen, ja juoksin lyhyen matkaa kohti poliisia, nainen kertoi.
Löi päämäärätietoisesti
Nainen huomasi nopeasti, että poliisit eivät katsoneet enää häntä vaan he katsoivat lapsen suuntaan.
– Käännyin sinne suuntaan ja näin, että tyttö makasi maassa ja Nicolas oli polvillaan hänen päällään. Näin, kun hänen oikea kätensä löi nopeasti ja voimakkaasti lyöntejä. Näin heti, että hänen kädessään oli veitsi.
Naisen mukaan Cherchel vaikutti lyödessään todella päämäärätietoiselta.
– Hänellä oli kiire lyödä ennen kuin poliisi ehtii hänen luokseen.
Nainen näki, kun mies löi tyttöä puukolla päähän kolme kertaa. Viimeisen lyönnin jälkeen veitsi jäi kiinni lapsen päähän.
Äiti juoksi välittömästi lapsensa luo. Samaan aikaan paikalle tulleet poliisit taklasivat miehen pois lapsen päältä.
– Kun pääsin tytön luokse, veitsi oli vielä hänen päässään ja hän itki. Minun ensimmäinen reaktioni oli, että haluan vetää veitsen pois, että se helpottaisi hänen oloaan, mutta poliisi kielsi minua tekemästä niin.
– Otin häntä kädestä kiinni, äiti kertoi.
Oli vielä tajuissaan
Äiti jäi tyttärensä viereen maahan makaamaan ja seurasi, kun lapsi yritti hengittää. Äiti näki senkin, kun lapsi menetti tajuntansa.
– Se tuntui ikuisuudelta, kun makasin hänen vieressään ja seurasin, miten hän yritti hengittää.
– Haluan korostaa sitä, että hän ei kuollut heti. Hän oli vielä tajuissaan, kun hän itki. Hän taisteli elämästään, äiti sanoi itkien.
Apu tuli nopeasti paikalle, mutta lapsen vammat olivat vakavat. Kolmevuotias tyttö kuoli matkalla sairaalaan.
Menetti ainoan lapsensa
Lapsen kuolema on ollut naiselle äärimmäisen raskas asia.
– Kun menettää ainoan lapsensa ja vielä tällä tavalla, niin kaikki varmaan ymmärtää, että siitä ei selviä ikinä. Käyn edelleen traumaterapiassa, kuten olen käynyt koko ajan tapahtuneen jälkeen.
Henkirikoksen jälkeen nainen oli sairauslomalla yhdeksän kuukautta. Viime elokuussa hän palasi osa-aikaisesti töihin.
– Minulla on edelleen paljon psykosomaattisia oireita.
Yllätyspuhelu vankilasta
Kuulemisensa lopussa nainen kertoi, että Cherchel soitti hänelle täysin yllättäen vankilasta viime elokuussa. Kesäkuussa hänet oli tuomittu käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen lapsensa murhasta.
– En edes uskonut, että Nicolas voisi soittaa. Hän sanoi minulle, että oli minun vikani, että tyttö kuoli, että minun on kannettava vastuuni. Että jos emme olisi eronneet ja hän ei olisi joutunut lähtemään asunnosta, lapsi olisi vielä elossa, nainen kertoi vihaisena hovioikeudessa.
– Haluan sanoa täällä nyt, että en koskaan ikinä halua enää kuulla hänestä mitään enkä enää koskaan halua nähdä häntä, nainen sanoi tiukasti.