Ajankohtainen nikkarointivinkki moneen kotiin

Julkaistu 09.01.2009 19:23

Ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö on sinänsä siisti laite, mutta vitivalkoisena se pistää ikävästi silmään varsinkin tummalta ulkoseinältä. Verhoilimme sen ritilämäisellä näkösuojalla, joka maalattiin samanväriseksi talon julkisivun kanssa.

Säleikkörakenne valittiin siksi, että ilman on päästävä kiertämään sekä yksikön edessä että sivuilla. Näkösuoja saatiin aikaan sijoittamalla vaakalaudat 45 asteen kulmaan samalla tavalla kuin sälekaihtimessa. Säältähän ulkoyksikköä ei tarvitse suojata.

Puutavara on hienosahattua 70 x 18 mm lautaa sekä höylättyä 48 x 48 mm soiroa. Puutavara katkottiin ensimmäiseksi oikeisiin mittoihin. Vaakalaudat kiinnitettiin kulmapuihin tehtyihin uriin, joita varten kulmapuihin piirrettiin 45 asteen kulmat sellaiselle etäisyydelle toisistaan, että ilma pääsee varmasti kiertämään hyvin.

Katoksi filmivaneria

Viivojen mukaan kulmapuihin sahattiin vieri viereen matalia viiltoja, jotka sitten vuoltiin puhtaiksi puukolla. Vaakalaudat kiinnitettiin näin syntyneisiin uriin kosteudenkestävällä liimalla ja heftailtiin kokoamisen ajaksi viimeistelynaulaimella.

Rakennelman taakse laitettiin viistotuet pitämään se suorakulmaisena; alun perin tätä ratkaisua kaavailtiin tilapäiseksi mutta lopulta päädyttiin pitämään se pysyvänä, sillä se jäykistää kotelon hyvin esimerkiksi lumikuorman varalta.

Katoksi laitettiin 12 mm paksuinen filmivanerilevy. Sivuille ja eteen jätettiin noin 10 cm räystäs. Katon voi kiinnittää joko nauloilla tai ruuveilla, mutta sitä ennen kotelo pitää toki maalata.

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle