Aksel Kankaanranta pyrkii jälleen Euroviisuihin – viisufanien kylmäävä kritiikki hämmensi: "Teinkö jotakin väärin?"

Aksel (2)
Julkaistu 14.01.2021 10:15
Toimittajan kuva

Ismo Puljujärvi

ismo.puljujarvi@mtv.fi

Laulaja Aksel Kankaanranta sanoo varautuneensa euroviisufanien kritiikkiin viime vuoden kokemuksen perusteella.  Häntä harmittaa myös aiemmin julkisuuteen päästämänsä "hätävalhe".

Aksel Kankaanranta osallistuu jälleen Uuden Musiikin Kilpailuun. Viime vuonna kilpailun voittanut artisti joutui kuitenkin pettymään, kun Euroviisut jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi.

Viime vuoden tapahtumat saivatkin hänet hakemaan uudestaan kilpailuun.

– Nyt tämä prosessi on tuttu, joten stressaan vähemmän kuin vuosi sitten, laulaja tuumaa MTV Uutisille.

Lue myös: Tässä ovat UMK-finalistit – mukana Danny, Teflon Brothers ja viime vuoden voittaja

Marraskuussa Voicelle antamassaan haastattelussa Kankaanranta kertoi, ettei lähettänyt kappaletta UMK:hon.

Laulaja myöntääkin päästäneensä hätävalheen.

– Se (haastattelu) on vaivannut minua. Stressaannuin siinä tilanteessa ja menin paniikkiin, Kankaanranta harmittelee.

Katkera palaute ei ole unohtunut

Viime keväänä ilmiöksi noussut Erika Vikman sijoittui UMK:ssa toiseksi kappaleella Cicciolina.

Suurta fanisuosiota nauttineen Erika Vikmanin häviö sai katkerat fanit liikkeelle, eikä Kankaanranta säästynyt ilkeiltä sanoilta.

Hän ymmärtää fanien pettymyksen, mutta negatiivisuuden määrä oli turhan suuri.

– Kysyin itseltäni, että teinkö jotakin väärää? laulaja pohtii.

Lue myös: Aksel Kankaanranta joutui someryöpytyksen kohteeksi UMK-voiton myötä: “Sain paljon suolaisia kommentteja”

Nyt hän keskittyy tulevaan kilpailuun ja Hurt-kappaleensa esittämiseen. Hän kuvailee samaistuvansa tekstin tarinaan.

Hurt on toiveikas tarina, miten ihminen nousee (henkisestä) kuopasta jälleen ylös, laulaja kuvailee.

Autolla Rotterdamiin?

Euroviisut järjestetään tänä vuonna Rotterdamissa Alankomaissa. Suomi kilpailee toisessa semifinaalissa 20. toukokuuta.

MTV Uutiset haastatteli Kankaanrantaa viime toukokuussa, jolloin hän kertoi olevansa autokoulussa. 

Onnistuiko laulaja läpäisemään autokoulun?

– Kyllä pääsin läpi. Inssiajo meni tosin läpi vasta neljännellä kerralla, Kankaanranta kommentoi.

Lue myös: Pyhimyksen jättihitistä tunnetuksi tullut Aksel Kankaanranta julkaisi erosta kertovan kappaleen – "On ollut tällainen tilanne elämässä"

Tuoreimmat aiheesta

Uuden Musiikin Kilpailu