AKT: "Yhteiskuntasopimus hassu nimitys, jos puhutaan vain palkansaajien joustamisesta"

Julkaistu 19.07.2015 23:49

MTV UUTISET - STT

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ei lähde yhteiskuntasopimuksen taakse, kertoo AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.  

Piiraisen mukaan AKT:n hallitus päätti viime kuussa, että liitto ei ole mukana sellaisessa yhteiskuntasopimuksessa, jossa työntekijöiden työaikaa pidennetään tai palkkaa alennetaan. 

-Elinkeinoelämä on saanut erinomaisesti omat kantansa läpi maan hallitukselle. Yhteiskuntasopimus on vähän hassu nimitys, jos puhutaan vain siitä, että palkansaajien pitää joustaa, Piirainen sanoo. 

Piirainen kertoo AKT:n lähtevän liittokohtaisiin neuvotteluihin.  

Hallitus odottaa työmarkkinaosapuolten sitoutuvan kattavasti yhteiskuntasopimukseen 21. elokuuta mennessä. Sopimuksella tavoitellaan muun muassa yksikkötyökustannusten alentamista vähintään viidellä prosentilla. Jos sopimusta ei synny, hallitus tekee lisäleikkauksia ja korottaa veroja.  

AKT:n linjauksesta kertoi ensimmäisenä Kuhmolainen-lehti.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa