Alankomaiden pääministeri kuvailee älypuhelimen käyttöä helvetiksi – tarrautuminen vanhaan Nokian matkapuhelimeen johti kriisiin

Alankomaiden pääinisteri Mark Rutte.
Rutte on tullut tunnetuksi vanhanaikaiseksikin haukuttujen matkapuhelinten suosijana. Käytössään hänellä on ollut Nokian puhelin./All Over Press
Julkaistu 21.05.2022 07:44
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Alankomaiden pääministeri Mark Rutte joutui keskelle poliittista kriisiä, ja kertoo syyksi kiintymyksensä vanhan malliseen Nokian matkapuhelimeen, kertoo Politico.

Kriisin ydin on siinä, että Ruttella on ollut tapana poistaa tekstiviestejään ennen, kun toimitti niistä tärkeäksi katsomansa virkamiehille arkistoitavaksi.

Asia tuli ilmi paikallisen median selvitettyä Rutten viestejä koronapandemian aikana. Pääministeriltä oli arkistoitu vain 41 koronaan liittyvää tekstiviestiä vuoden 2019 lopun ja vuoden 2020 kesäkuun välillä.

Alankomaiden pääinisteri Mark Rutte.

Rutte perustelee toimintaansa vanhan Nokian puhelimen pienellä muistilla.

Oppositio syyttää Ruttea avoimuuden ja läpinäkyvyyden puutteesta. Rutte itse on perustellut toimintaansa sillä, että hänen Nokiassaan oli vain vähän muistia, joten hänen piti poistaa tekstiviestejä, jotta voisi vastaanottaa uusia.

Rutte siirtyi älypuhelimen käyttöön vasta viime viikolla, ja on kuvaillut puhelimen käyttöä "helvetiksi".

Alankomaiden pääministeri Mark Rutte.

Rutten kerrotaan vasta siirtyneen modernin älypuhelimen käyttäjäksi.

Tuoreimmat aiheesta

Alankomaat