Kesä lähestyy ja valmistelut Helsinki Motorsport Weekendiä varten kuumenevat. Kuljettajalista kasvaa koko ajan ja jo nyt voidaan sanoa, ettei samanlaista moottoriurheiluspektaakkelia ole vielä Suomessa nähty.
Mielenkiinto kasvaa nyt myös ulkomaita myöden, koska mukana on niin monta huippunimeä ulkomailta.
Rallikonkarit Markku Alen, Juha Kankkunen ja Timo Salonen liittyvät Helsinki Motorsport Weekendin nimekkääseen kuljettajalistaan.
– Mahtavaa, että tällainen järjestetään Suomessa ja kuljettajia on näin monta mukana. Haluan ehdottomasti päästä kokeilemaan omaa vauhtiani ja toivottavasti myös poikani Anton ehtisi mukaan, sanoo Markku Alen.
Anton Alen yrittää ehtiä omilta ralleiltaan tapahtumaan mukaan, jolloin nähtäisiin ennennäkemätön isä-poika-kamppailu.
Tänään rallin MM-sarjan viidenteen osakilpailuun Uuteen-Seelantiin suuntaava WRC-kuljettaja Mikko Hirvonen on tapahtumassa mukana asiantuntijaroolissa sekä rekrytoimassa muita kuljettajia.
– Kaikki kuskit ovat innoissaan tulossa Suomeen ajamaan ja haastamaan meitä suomalaisia, nauraa Hirvonen.
Tapahtuman suojelijaksi on nimetty edesmenneen autourheilulegendan Henri Toivosen veli Harri Toivonen. Tapahtuman aikataulu ja koko ohjelma julkaistaan lähiaikoina.
Helsinki Motorsport Weekend järjestetään Helsingin Kalasatamassa 7.-8. elokuuta.
Tähän mennessä ilmoittautuneet kuljettajat:
Mikko Hirvonen
Mika Kallio
Petter Solberg
Henning Solberg
Matthew Wilson
Sebastian Ogier
Patrik Sandell
Kristian Sohlberg
Markko Märtin
Emma Kimiläinen
Matti Rantanen
Mathias Therman
Harri Rovanperä
Toni Gardemeister
Tommi Mäkinen
Jari-Matti Latvala
Toni Vilander
Eyvind Brynildsen
Mikko Eskelinen
Markku Alen
Juha Kankkunen
Timo Salonen
(MTV3)