Aleppon siviilien kärsimyksille kasvot antaneen pojan veli kuoli – 10-vuotiaan vatsaan osui ilmeisesti kranaatinsirpale

Aleppo lapsi pommituksen keskellä Syyria elokuu 2016
Julkaistu 20.08.2016 23:20

MTV UUTISET

Tällä viikolla kasvot Aleppon siviilien kauhuille kasvot antaneen Omran Daqneesin veli kuoli sairaalassa, kertovat muun muassa Expressen ja The Telegraph.

Toisesta Daqneesin veljeksistä tuli koko maailman tuntema pieni poika, kun taas hänen veljensä kuoli ilmaiskuissa saamiinsa vammoihin kaikessa hiljaisuudessa. 

10-vuotias Ali Daqneesi oli ulkona, kun Venäjän tai Syyrian joukkojen pudottama pommi putosi perheen kotitaloon Aleppossa keskiviikkona. 

Muu perhe sai vain vähäisiä vammoja, kun taas Ali haavoittui räjähdyksessä pahemmin. Hänen mahaansa osui ilmeisesti kranaatinsirpale.

Alille tehtiin sairaalassa ainakin kaksi leikkausta, mutta lääkärit eivät kyenneet pelastamaan 10-vuotiasta, joka kuoli myöhemmin sairaalassa.

– Hän (Ali) kuoli tänä aamuna. Lääkärit eivät voineet pelastaa hänen henkeään, kertoo Expressenille yksi hautajaisissa olleista.

– Ali kuoli tänä aamuna. Hänen isänsä on murtunut, sanoo Daqneesien sukulainen Expressenille.

Isä ei halua jättää perheensä kotikaupunkia

Omranin ja Alin 35-vuotias isä Abou Ali Daqneesi sai surunvalitteluja poikansa kuoleman johdosta perheen tilapäisessä kodissa lauantaina. 

3-vuotias Omran ja hänen sisaruksensa pysyttelivät sisällä, kun Abou Ali vastaanotti surunvalitteluja ulkona kadulla.

– On ihme, että me selvisimme hengissä. Ainoa asia, mitä haluan, on että tämä sota loppuu, hän sanoo.

– Olen saanut monia tarjouksia muuttaa Turkkiin tai Eurooppaan, mutta en halua. Haluan pysyä kaupungissani, Abou Ali sanoo.

Syrian Observatory for Human Rights arvioi, että 142 lasta on tapettu Aleppossa yksistään elokuussa. Noin 50 000 lapsen uskotaan kuolleen ympäri maata viimeisten viiden vuoden aikana.

56:00img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat