Näyttelijä Alina Tomnikov tunnetaan lukuisista elokuva-, tv-, teatteri- ja ääninäyttelyrooleistaan. Teatteritaiteen maisteri Tomnikov on naurattanut kotikatsomoita esimerkiksi Putouksessa, mutta hän on esiintynyt myös kansainvälisissä suurtuotannoissa.
Tomnikovin viimeisin aluevaltaus on George Orwellin 1984 -klassikokirjan äänikirja, jossa hän esittää Julian roolin. Teos ilmestyi julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1949. Siinä kuvattu synkka dystopia on sovitettu useiksi elokuviksi, televisiosarjoiksi ja radiokuunnelmiksi.
Nyt Storytel-äänikirjapalvelu julkaisee kirjasta uuden version niin sanottuna audiodraamana, jossa tavallisesta äänikirjasta poiketen tarina kuullaan näyteltynä.
Uuden versioinnin suomalaisversion päärooleissa ovat Tomnikovin lisäksi Lauri Tilkanen ja Jani Karvinen.
Tomnikovin hahmo Julia ajautuu tarinassa kiellettyyn rakkaussuhteeseen päähenkilö Winston Smithin kanssa. Smithiä uudessa versiossa näyttelee Tilkanen.
2:03
Tomnikov kertoo MTV Uutisille, että hän on lukenut Orwellin kirjan viimeksi lukiossa. Tarinassa ihmiset elävät propagandan ja sodan synkistämässä yhteiskunnassa, jossa kaikki on alistettu ja itsenäiset ajatukset ovat kiellettyjä.
– Julialle ei käy kauhean hyvin. Kirjan maailman naiskuva on aika ahdas: nainen on lähtökohtaisesti lisääntymismielessä tarkoitettu, Tomnikov pohtii Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa.
– Kaikki on kontrolloitua ja rakkauskin on kiellettyä. Julia yrittää kapinoida kaikkea tätä vastaan, ja siinä ei käy kovin hyvin
Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen.
Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live.
Lue myös: Suomalaistähti Alina Tomnikov tekee pääroolin kansainvälisessä uutuussarjassa
Katso alla olevalta videolta koko haastattelu, jossa Alina Tomnikov kertoo myös seuraavasta tv-roolistaan.
16:02