Helsinkiläinen Helena Roivainen oli törmätä vastaantulevaan pyöräilijään ja kaatui. Roivainen yllättyi pahanpäiväisesti, kun onnettomuuden toinen osapuoli ei jäänytkään auttamaan loukkaantunutta Roivaista.
Autoilijoiden ja pyöräilijöiden yhteiselo ei ole aina helppoa. Katso video!
2:10
Helena Roivainen oli keskiviikkona pyöräilemässä Helsingin Keskuspuistossa, kun hän joutui yllättäen liikenneonnettomuuteen.
– Minua vastaan pyöräili nuorehko nainen, joka yllättäen alkoi huitoa kädellään ja hänen pyöränsä kaartoi eteeni, refleksinomaisesti väistin oikealle. Emme törmänneet toisiimme, mutta liike oli niin nopea, että kaaduin.
Roivainen epäilee, että vaaratilanteen aiheuttanut vastaantulija oli saattanut säikähtää ampiaista.
Pyöräilijä pakeni paikalta
Roivainen huusi vastaantulijan perään, mutta nainen vain jatkoi matkaansa pysähtymättä. Raivaisen onneksi paikalle tuli kuitenkin muita, jotka jäivät auttamaan.
Sekä oikea käsi että vasen polvi olivat saaneet haavoja kaatumisessa.
– Yksi putsasi vedellä polveani ja toisella oli paperia. Paikalle tulleet olivat todella ihania ja auttavaisia.
Roivainen joutui lähtemään pyöräkolarin seurauksena terveyskeskukseen, sillä hän huomasi heti kaatumisen jälkeen, ettei oikea käsi toiminut enää normaalisti. Saatuaan ensiapua terveyskeskuksessa hän kävi vielä sairaalassa kuvauttamassa käden. Vaivan syyksi selvisi lihasrepeämä, joka vaatii myös leikkaushoitoa.
– Joudun todennäköisesti olemaan kuukauden poissa töistä leikkauksen jälkeen. Myös liikuntaharrastukset jäävät.
"Älkää jättäkö toisianne tienposkeen"
Kolarin aiheuttaman shokkitilan jälkeen iski turhautumisen tunne. Hän ihmetteli, miksi pyöräkolarin toinen osapuoli ei jäänyt auttamaan.
– Olisi voinut käydä pahemminkin, olisin saattanut lyödä pääni tai loukata niskani. Olisin halunnut, että hän olisi jäänyt auttamaan minua, kuten kuka tahansa vastuuntuntoinen ihminen.
Toisen auttaminen on myös lakiin kirjattu velvollisuus. Lain mukaan tienkäyttäjä, joka on osallinen liikenneonnettomuudessa, on pysähdyttävä ja kykynsä mukaan autettava onnettomuudessa vahingoittunutta.
Roivainen sanoo, ettei hän etsi onnettomuutensa syyllistä tai sääliä, mutta toivoisi, että lain velvoitteen sijaan ihmisen oikeudentaju saisi hänet pysymään paikalla ja auttamaan loukkaantunutta.
– Älkää ihmiset jättäkö toisianne tienposkeen. Myöhemmin voidaan miettiä sitä, kuka oli syyllinen tapaturmaan.