Talvi alkaa olla nyt viimein takana, lupailevat sääennusteet.
Meteorologi Markus Mäntykankaan mukaan kevät etenee ensi viikolla nopeasti.
– Ei ole enää ennusteissa mitään merkkejä siitä, että talvi palaisi.
Maanantaina tulee vielä Lapissa lunta ja räntää, mutta Etelä- ja Keski-Suomessa alkaa olla jo paikoitellen yli 10 asteen lukemia auringonpaisteessa.
– Voi olla, että etelässä mennään ylimmillään lähelle 15 astetta, jos on enemmänkin aurinkoa. Voi olla sumupilveä ja Keski-Suomessa vesisadetta iltapäivällä, Mäntykannas kertoo.
Varsinais-Suomeen, Satakuntaan ja Pohjanmaalle on annettu tulvavaroitus. Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Lappiin on puolestaan annettu varoitus huonosta ajokelistä.
Tiistai on todennäköisesti laajalti ensi viikon lämpöisin päivä.
– Silloin on ihan tuonne Keski-Lappiin ja Sodankylän korkeudelle saakka mahdollista, että ollaan 10 asteessa, jos aurinko paistaa.
– Etelä- ja länsiosassa maata on jopa 15 astetta, ja mennään mahdollisesti jopa sen yläpuolelle. Rannikoilla on sumupilven riski.
Keskiviikkona puskee lämmintä
Keskiviikkona Suomen etelä- ja itäosaan yrittää päästä todella lämmintä ilmaa. Mäntykankaan mukaan on pieni mahdollisuus, että Suomen kaakkoisrajalla on lähes 20 astetta lämmintä.
– Muuten sää menee hieman sateisempaan suuntaan ja luvassa voi olla ukkoskuuroja.
Keskiviikon jälkeen viilenee, mutta edelleen pysytään keväisissä lukemissa, 5–10 astetta suuressa osassa maata.
Loppuviikon sää on epävakaisempi, mutta kuitenkin on keväisen lämmintä.
– Edelleen voidaan välillä olla yli 10 asteessa, ja lumet häviävät todella nopeasti ensi viikon aikana Lappia myöten, Mäntykannas toteaa.
Täsmennetty ennustetta keskiviikon osalta otsikossa kello 22.33.
2:01