Alkoholistin tytär kirjoitti eilen Helsingin Sanomien mielipidesivustolla karun kertomuksen isästään, joka joi itsensä hengiltä. Kirjoitus teki vaikutuksen myös A-klinikkasäätiön ylilääkäriin Kaarlo Simojokeen. Simojoen sanoin tyttären sanat liikuttivat sekä järkeä että sydäntä.
Tytär kirjoittaa, että kerran isä makasi kotonaan 4,3 promillen humalassa, mutta ensihoito ei ottanut häntä mukaansa, koska ”sokerit olivat kunnossa ja isä oli kieltäytynyt”. Kaarlo Simojoen mielestä noin korkea promillemäärä tarkoittaa jo periaatteessa alkoholimyrkytystä, ja mies olisi ollut syytä ottaa seurantaan.
– Vaikka olikin niin sanotusti kokenut käyttäjä. Mutta alkoholisteja kohdellaan tutkimuksenkin mukaan syrjivästi ja epäkunnioittavasti: itsehän olet itsesi tuohon juonut. Kun sokerit ovat ok, niin antaa sen maata siinä.
Vaikka hetki olisi voinut olla ratkaiseva tämän alkoholistin kannalta. Simojoki puhuu hetkeen tarttumisesta: jokaisella alkoholistilla voi olla se ratkaiseva hetki, jolloin motivaatio raitistumiseen löytyy. Olisiko se ollut tällä isällä se aamu, kun hän olisi herännyt kotinsa sijaan sairaalassa?
Tyttären kertoman mukaan isä joi aluksi iloon, sitten stressiin ja lopuksi sen takia, ettei osannut muutakaan. Kuvituskuva.
– Kuka tietää, jos sairaalassa olisi aamulla ollut joku, joka olisi keskustellut, tarttunut hetkeen. Olisi saatu hänet saman tien katkolle, kuntoutukseen ja jatkohoitoon.
Kaikki on hyvin, kunhan työsi hoidat
Yli 15 vuotta päihdehuollossa töitä tehnyt Simojoki lähti alalle kutsumuksesta. Hän halusi auttaa ihmisiä ja huomasi kesätöissä opiskeluaikoinaan, että päihdeongelmaisia huonosti, eivätkä he saa tarvitsemaansa hoitoa. Hän kertoo koruttoman tarinan tosielämästä:
– Alkoholisteja kohdellaan kuin b-luokan kansaa. Eräälläkin ihmisellä oli vakava somaattinen sairaus, mutta vartija ei päästänyt häntä edes terveyskeskukseen varaamaan aikaa, koska hän oli alkoholinkäyttäjä.
"Kukaan ei ole heti alkoholisti, jokainen on aluksi kohtuukäyttäjä", sanoo ylilääkäri Simojoki.
Tyttären mielipidekirjoituksen kuvaama maailma on Simojoelle hyvin tuttu omalta työuralta. Ensin juodaan iloon, sitten stressiin ja lopulta ei osata olla ilman alkoholia. Tyttären sanoin ” Isäni mielestä hänellä ei koskaan ollut ongelmaa alkoholin kanssa. Kävihän hän töissä ja hoiti yhteiskunnalliset velvollisuutensa.”
– Valitettavan vahvana meillä on ajatus: Jos käyt töissä ja maksat verot, niin voit ryypätä, hakata vaimoa ja jättää lapset hankeen näin kärjistetysti. Kun työpaikka ja vaimo lähtee, niin sitten herätään: katoppa, Pertillä on mennyt huonosti. Meidän suhtautuminen antaa hirveän pitkään myöten alkoholille, koska työnteko onnistuu.
Pitäisikö Suomessa sitten sallia alkoholistien pakkohoito?
"Jos käyt töissä ja maksat verot, niin voit ryypätä, hakata vaimoa ja jättää lapset hankeen."
– Tämä on vaikea kysymys. Urani vaikeimpia hetkiä ovat olleet ne, kun vastaanotolle tulee vanhemmat, joiden nuori käyttää todella paljon päihteitä. Sitten vanhemmat kysyvät: Miksette voi ottaa lastamme pakkohoitoon?
Simojoki pohtii ja pyörittelee kysymystä pakkohoidosta.
– Jos ihminen on esimerkiksi siinä mainitussa 4,3 promillen humalassa, niin voisi miettiä, että olisiko hyvä olla keinoja pitää hänet hoidon piirissä, kunnes häneen saataisiin kontakti ja voitaisiin käydä keskustelua ja motivoida hoitoon. Koska motivaatiojärjestelmä vaurioituu päihdekäytön myötä. Toisaalta pakotettu hoito harvoin kantaa hedelmää ja saattaa estää tulevia mahdollisuuksia hakeutua itse hoitoon.
"Tärkein ehkä kaikista: Häpeä alkoholismista pitäisi poistaa"
Tärkeämpää kuin pakkohoidon salliminen olisi ylilääkärin mukaan se, että puututtaisiin riskikäyttäjiin. Suomessa alkoholin riskikäyttäjiä on laskettu olevan jopa 400 000 - 600 000. Tulevat alkoholilain muutokset osuvat kipeimmin juuri heihin, vaikka julkisuudessa usein nostetaan keskusteluun jo alkoholiongelmaan sairastuneet ihmiset.
– Kuinka moni näistä riskikäyttäjistä siirtyy riippuvuuden puolelle, kun vahvempaa alkoholia saa kaupoista ja baarien aukioloaikoja pidennetään? Usein unohdetaan, että kaikki alkoholistit ovat joskus olleet kohtuukäyttäjiä, sitten riskikäyttäjiä. Kukaan ei ole heti alkoholisti.
Simojoen mukaan alkoholilain muutokset iskevät kovimmin riskikäyttäjiin, eivät jo alkoholismiin sairastuneisiin.
Simojoki on siis useissa kohdissa samaa mieltä mielipidekirjoittajan kanssa siitä, että päihdepolitiikka ei tällaisenaan Suomessa toimi. On paljon ihmisiä, jotka haluaisivat hoitoa, mutta eivät sitä saa. Kynnys on korkea ja jonot pitkiä. Hän sanoo, että jos kaikki jonossa olevat saataisiin heti hoitoon, voisi sen jälkeen miettiä, mitä tehdään sille lopulle – eli jo alkoholisoituneille.
Yksi keino olisi tärkeä, ehkä kaikista tärkein. Se on häpeän poisto.
– Alkoholia markkinoidaan ja myydään meillä iloisesti, mutta kun tulee ongelmia, oletkin luuseri, eikä löydy palveluita tai ymmärrystä. Tässä me eroamme muista Euroopan maista, joissa paljon herkemmin, tuomitsematta, otetaan kantaa syntyviin ongelmiin ja hoitoa on tarjolla.