Alkuvuonna hukkunut kahdeksan ihmistä – kevätjäät tulossa

Meren jää
Lehtikuva
Julkaistu 02.03.2018 14:18

MTV UUTISET – STT

Alkuvuonna on hukkunut Suomessa kahdeksan ihmistä, käy ilmi Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton (SUH) ennakkotiedoista. Hukkuneiden kokonaismäärä on sama kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Hukkuneista kuusi on miehiä ja kaksi naisia. Kuusi on hukkunut jäihin.

– Pian alkaa olla pettävien kevätjäiden aika. Auringonpaiste sulattaa jäätä, ja esimerkiksi aamulla kestänyt jää voi iltapäivällä pettää varoittamatta, muistuttaa Viisaasti Vesillä -kampanjan projektikoordinaattori Laura Sulkava.

Hän korostaa, että paras turvaväline jäällä on parin metrin päässä liikkuva kaveri.

Viisaasti vesillä -kampanja on juuri julkaissut uusitun jääturvallisuusoppaan nimeltä Järki Jäällä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa