All In oli oikea peliliike

Hannu Torvinen
22-vuotias Hannu Torvinen rysäytti viime vuonna raviohjastajien terävimpään kärkeen. Tämän vuoden seitsemännen voiton toi All In.Suomen Hippos ry
Julkaistu 09.01.2015 22:12
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Oulussa Äimäraution raviradalla ratkaistu perjantain Toto4-kierros näytti ennakkoon tasaiselta ja haastavalta. Lopulta pelikannatuksen valossa yllättäviä voittajia nähtiin vain yksi.

Toto4-pelin avauskohteessa Gracie Labour harvensi mukana olevien kuponkien pinoa. Ori ei jättänyt epäselvyyttä lähdön parhaasta hevosesta: se kierteli alkumatkasta ulkoratoja pitkin keulahevosen rinnalle haastavalle juoksupaikalle. Puoli kierrosta ennen maalipaalua Tuomas Pakkanen antoi ajokilleen menoluvan, ja valjakko karkasi muilta.

Toisessa kohteessa Tähti Kepu lähti matkaan peräti kahdeksankymmenen metrin takaa-ajoasetelmasta. Takamatka määräytyi koko raviuran voittosumman perusteella, joka on Tähti-Kepulla pitkästi yli viisikymmentätuhatta euroa. Hannu Hietasen ohjastama voimanpesä sai pääporukan kiinni puolimatkassa, ohitti muut ennen viimeistä kaarretta ja ehti vielä tehdä voittomarginaalia.

Eniten pelimerkkejä Toto4-kierroksen kolmannessa osalähdössä oli kerännyt Hannu Torvisen ohjastama All In. Hevonen on menestynyt lauantaipäivien kovia lähtöjä myöten, mutta viimeisimmässä kilpailussaan se teki tavanomaista vaisumman suorituksen. Tänään ruuna eteni keulapaikalle ensimmäisen viidensadan metrin aikana ja kesti taustajoukkojensa helpotukseksi voittoon.

Oulun raviradan kestomenestyjä Mauri Jaara iski voittokantaan heti Äimäraution vuoden avauskisoissa. Hän ohjasti Toto4-päätöksessä omaa valmennettavaansa Keen Kempiä, joka suunnisti ohituskaistoille puoli kierrosta ennen maalia. Tamman tulinen kiri kantoi voittoon saakka.

Oikea Toto4-rivi, Oulu 9.1.2015

Toto4-1: 5 Gracie Labour

Toto4-2: 12 Tähti Kepu

Toto4-3: 3 All In

Toto4-4: 3 Keen Kemp

Voitto-osuus: 118,00 euroa

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu