Nelonen oli ykkönen Oulun Toto4-kierroksella

Aki Antti-Roiko ja Guenoso
Aki Antti-Roiko on voittanut ravilähtöjä viidellä vuosikymmenellä. Tässä tyylinäyte Guenoson kanssa Vermon Helsinki-ajosta vuodelta 2001.Str / Lehtikuva
Julkaistu 08.06.2015 22:00
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Maanantain ravirivin kolme ensimmäistä voittajahevosta oli lähtönsä neljänneksi eniten pelattuja. Aki Antti-Roiko sai kunnian aloittaa rivin oman kasvattinsa kanssa.

Avauskohteen suosikki ja MTV:n ravivihjeiden varma Willy Wingston otti keulapaikan lähtökiihdytyksessä. Se oli kuitenkin loppusuoralla aseeton Classic Valleyn kiriä vastaan.

Aki Antti-Roikon kasvattama, omistama, valmentama ja ohjastama Classic Valley palasi voittokantaan ja kaunisteli vuoden voittoprosenttinsa viiteenkymmeneen: kuusi kilpailua ovat tuoneet kolme täysosumaa.

Toto4-kierroksen toisessa osalähdössä Diao Dovar oli arvottu hankalalle lähtöradalle 12, jolta harvoin lyhyellä matkalla ehtii voittoon. Ruuna osoitti jo kuitenkin viimeksi ettei se piittaa epäsuotuisista lähtöasetelmista, kun se yllätti suoraan puolen vuoden tauolta.

Tänään lennokas loppukiri ulkoratoja pitkin kantoi aina komeaan voittoon saakka. Jorma Hannus ohjasti toisen peräkkäisen voiton hevosen toisessa startissa tänä vuonna.

Blue Finn väläytti lähtönopeuttaan kolmannessa kohteessa ampumalla kiihdytyksessä keulapaikalle. Sieltä se hallitsi tapahtumia Veli-Matti Kangasluoma ohjaksissaan.

Yli sata kertaa urallaan kilpaillut P.J. Clark on tätä nykyä hieman ailahtelevainen, mutta ohjastaja-valmentaja Marko Hakkarainen vakuutti ennen Toto4-päätöskohdetta hänen hevosensa pystyvän hyvänä päivänä paljoon.

Juuri tämä maanantai osoittautui sellaiseksi hyväksi päiväksi, sillä ruuna kierteli aivan viimeiseltä sijalta saakka mainosaitoja pitkin kärkikamppailuun ja lopulta voittoon Hakkaraisen riemuksi.

Oikea Toto4-rivi, Oulu 8.6.2015

7 Classic Valley

12 Diao Dovar

5 Blue Finn

12 P.J. Clark

Voitto-osuus 1005,00 euroa

MTV:n ravivihjeille kierros oli liian vaikea.

Juttua muokattu 23:00. Vain kolme ensimmäistä voittajahevosta oli nelossuosikkeja, päätöskohteen neljänneksi eniten pelattu oli numero 13 kun taas voittanut numero 12 oli vasta viidenneksi rastituin merkki.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu