Alle 15-vuotiaiden tekemien väkivaltarikosten määrä on kasvanut räjähydmäisesti Lounais-Suomessa – pahin tilanne Turussa ja Porissa

8:53img
Nuorten väkivalta ja häiriökäyttäytyminen yleistyy Turussa
Julkaistu 26.08.2022 14:23(Päivitetty 26.08.2022 14:56)

MTV UUTISET – STT

Poliisin tietoon tulleiden alle 15-vuotiaiden tekemien pahoinpitelyrikosten määrä on noussut räjähdysmäisesti Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella, poliisi kertoo.

Nuorten tekemien henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten määrä on Lounais-Suomessa yli kolminkertaistunut viimeisten kahdeksan vuoden aikana.

Viime vuonna Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa kirjattiin yhteensä 319 alle 15-vuotiaan tekemäksi epäiltyä pahoinpitelyrikosta.

Tänä vuonna tammi- ja heinäkuun välisenä aikana vastaavia rikoksia on poliisin mukaan tilastoitu jo 241.

–  Sosiaalisen median erilaiset trendit ja haasteet, kuten esimerkiksi tappelujen ja nöyryytyksien kuvaaminen ja videoiden jakaminen näkyvät osittain rikosluvuissa. Kokonaan ne eivät suinkaan kasvua selitä, Lounais-Suomen poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnan yksikön ylikomisario Toni Sjöblom sanoo tiedotteessa.

Poliisin mukaan useat alle 15-vuotiaiden väkivaltatilanteet syntyvät kouluympäristössä. Fyysistä väkivallantekoa edeltää usein uhriin kohdistuva tai osapuolien molemminpuolinen solvaaminen tai valheellisten tietojen levittäminen.

Tilanne huolestuttavin suurissa kaupungeissa

Poliisin tietoon tulleiden alle 15-vuotiaiden tekemien pahoinpitelyrikosten määrä on Varsinais-Suomessa yli nelinkertaistunut viimeisten kahdeksan vuoden kuluessa.

Satakunnassa määrä on kaksinkertaistunut.

Pahin tilanne on poliisin mukaan Turussa ja Porissa.

Tänä vuonna Turussa oli heinäkuun loppuun mennessä kirjattu 75 alle 15-vuotiaan tekemää pahoinpitelyrikosepäilyä ja Porissa 31.

Viime vuoteen verrattuna kasvua on Turussa tapahtunut 88 ja Porissa 41 prosenttia.

–  Näin voimakas nousutrendi on todella hälyttävä. Nuorten kynnys käyttää väkivaltaa konfliktitilanteissa on selvästi madaltunut, Sjöblom sanoo.

Poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyrikosten määrä on kasvanut myös muissa ikäryhmissä, mutta maltillisemmin kuin nuorissa.

Lue myös: Merkkilenkkarit ja takit viedään nuorilta suoraan päältä: Tällaisiin ryöstöihin ja väkivaltarikoksiin alaikäiset ovat syyllistyneet Turussa

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi