Floridalaista Mary Charbonneauta odotti sunnuntaiaamuna erikoinen näky kotinsa patiolla. Pation huonekalut oli ladottu ulko-ovea vasten.
– Kysyin mieheltäni, miksi huonekalut olivat oven edessä. Luulin, että hän oli siirtänyt ne ruohoa leikatessaan.
Käydessään kodin valvontakameran kuvamateriaalia läpi pariskunnalle kävi pian ilmi, että huonekaluja oli siirrellyt pihalle yöllä ilmestynyt alligaattori.
Matelija oli takertunut huonekaluihin ja siirtänyt ne oven eteen. Parin arvion mukaan alligaattori oli pituudeltaan noin 5–6 jalkaa, eli noin 150–180 senttimetriä pitkä.
Tuttu näky naapurustossa
Floridan Bradentonissa asuvalle perheelle alligaattorit ovat tuttu näky.
– Olemme nähneet niitä lähistön lammissa, muttei vielä kertaakaan ihmisten pihoilla, kertoo Mike Charbonneau.
Alligaattorin seikkailut pihapiirissä eivät herättäneet asukkaita, ei edes heidän koiraansa.
– Onneksi emme aukaisseet sille ovea yöllä, Mary Charbonneau sanoo naurahtaen.