Elokuisesta nilkkamurtumasta toipuva alppihiihtäjä Lindsey Vonn päättää vasta perjantaina, kilpaileeko hän lauantaina alppihiihdon maailmancupin avauskilpailussa.
Kausi alkaa perinteisesti Itävallan Söldenistä suurpujottelulla.
– Pääsen lumille torstaina. Olen innoissani, kun voin kertoa, että lähden Eurooppaan harjoittelemaan, olympiavoittaja Vonn kertoi Twitter-tilillään.
Sunnuntaina 31 vuotta täyttäneen Vonnin vasen nilkka murtui harjoituksissa Uudessa-Seelannissa 13. elokuuta.
Yhdysvaltalaisen Vonnin viime vuodet ovat olleet loukkaantumisia täynnä. Hän on muun muassa käynyt kahdessa polvileikkauksessa loukattuaan oikean polvensa vuoden 2013 MM-kisoissa.
Vonn on alppihiihdon maailmancupin menestynein naisurheilija. Hän on voittanut 67 cup-kilpailua.
Alppikauden avaus MTV Maxilla ja Katsomossa! Naisten suurpujottelun avauskierros lauantaina kello 10.20. Miesten kilpailu sunnuntaina.
Hiihtolajit live 5kpl