Yhdysvaltain Lindsey Vonnista, 40, tuli kaikkien aikojen vanhin naisurheilija, joka yltää palkintopallille alppihiihdon maailmancupissa. Vonn rikkoi vuodesta 1967 lähtien tehdyssä tilastossa aiemman ennätyksen kuudella vuodella, kun hän oli toinen Sun Valleyn super-G:ssä
Vonnilla oli jo ollut aiempi ennätys nimissään syöksylaskussa, mutta kaikki lajimuodot mukaanlukien ykkösenä ennen sunnuntaita oli Italian Federica Brignone, joka teki ennätyksen tällä kaudella 34 ja puolen vuoden iässä.
Yhdysvaltalainen oli lopettanut uransa vuoden 2019 Åressa järjestettyjen MM-kisojen pronssimitaliin. Vonnista tuli tuolloin vanhin nainen, joka voittaa MM-mitalin sekä ensimmäinen naislaskija, joka voittaa mitalin kuusissa eri MM-kilpailuissa. Tämän ennätyksen on rikkonut Vonnin maannainen Mikaela Shiffrin, joka on voittanut mitaleja seitsemissä peräkkäisissä MM-kisoissa.
Vonn ilmoitti viime vuoden marraskuussa, että aikoo jatkaa uraansa. Myöhemmin tuli tieto, että Vonn haluaa kisata ensi vuonna järjestettävissä talviolympialaisissa. Cortina d'Ampezzo, jossa järjestetään olympialaisten alppikisat, on yksi Vonnin suosikkikisapaikoista, joten hän haluaa päättää uransa siellä.