Näyttelijä Amanda Seyfried kertoo pitäneensä kaltoinkohdellun pornotähden, Linda Lovelacen näyttelemistä vaikeimpana haasteena, mitä hän on elämänsä aikana kohdannut.
Näyttelijä Amanda Seyfried, 26, näyttelee 2013 valkokankaalla nähtävässä elokuvassa Linda Lovelacea, 70-luvulla aikuisviihdealan uhriksi joutunutta pornotähteä. Kokemus oli näyttelijättärelle raastava.
– Rooli oli todella haastava ja minä en tiennyt, kuinka selviydyn siitä. Kun näyttelin todellista hahmoa ensimmäistä kertaa, kulki kokemus mukanani kotiin asti. Tarina on todella vaikea ja minä teen yhä työtä päästäkseni kokemuksesta yli, Seyfried myöntää.
Aikansa kulttimaineeseen nousseessa Deep Throat -aikuisviihde-elokuvassa näytellyt Lovelace joutui uransa aikana väkivallan ja painostuksen uhriksi. Lovelace kertoi myöhemmin myös hänen aviomiehensä olleen osallisena hyväksikäytössä. Seyfried koki rankan tarinan kertomisen paineita jatkuvasti, kun elokuvaa Lovelacen elämästä kuvattiin.
– On suuri vastuu toimia jonkun äänenä ja se oli minulle vaikeaa, sillä hän joutui käymään läpi hyvin vaikeita asioita. Häntä käytettiin fyysisesti, henkisesti ja seksuaalisesti hyväksi ja se loi hänen ja hänen aviomiehensä välille erikoista dynamiikkaa, sillä mieskin piti häntä vankinaan. Hänen elämänsä tuhottiin kaikella tapahtuneella, Seyfried miettii.
Taustatyötä elokuvan kuvauksiin oli helppo tehdä, sillä Lovelace oli aikansa aikuisviihdemaailman ikoni. Tutustuminen koskettavaan tarinaan otti kuitenkin Seyfriedin mukaan koville.
– Aiheesta oli tarjolla paljon materiaalia, mikä helpotti työtäni, se oli vaikeinta, mitä olen koskaan tehnyt, Seyfried kertoo.
AVA
Lähde: Contactmusic
Kuva: Getty Images