Amatöörigolfari nappasi sensaatiomaisen voiton PGA-kiertueella – 1,5 miljoonan palkintopotti meni silti sivu suun

Yhdysvaltalaisesta Nick Dunlapista on tullut yli 30 vuoteen ensimmäinen amatööripelaaja, joka on ottanut turnausvoiton miesten golfin PGA-kiertueella.

Edellisen kerran amatööripelaaja ylsi voittoon vuonna 1991, kun Phil Mickelson voitti Arizonassa.

Dunlap sai Kaliforniassa pelatun turnauksen kokonaispisteissä tulokseksi 259 eli 29 alle parin.

Dunlapista tuli myös toiseksi nuorin PGA-kiertueen voittaja edellisten 90 vuoden aikana. Vain vuonna 2013 John Deere Classic -turnauksessa 19-vuotiaana voittanut Jordan Spieth oli Dunlapia nuorempi.

Amatööristatuksensa vuoksi 20-vuotias yliopisto-opiskelija Dunlap ei kuitenkaan ole oikeutettu yli 1,5 miljoonan dollarin rahapalkintoon, jonka saa turnauksessa toiseksi sijoittunut eteläafrikkalainen Christiaan Bezuidenhout. Hän sai yhteistuloksekseen 260 eli 28 alle parin.

Suomalaisgolffari Sami Välimäen pelit PGA-kiertueen Kalifornian-kisassa päättyivät ennen viimeistä kierrosta. Välimäki pelasi lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa toisella kierroksella tuloksen 69.

Aiemmin tammikuussa 25-vuotias Välimäki teki historiaa Havaijilla järjestetyssä turnauksessa, sillä hän pelasi PGA-kilpailussa kiertueen kaikkien aikojen ensimmäisenä suomalaisjäsenenä. Välimäki varmisti PGA-paikkansa viime vuoden lopulla Euroopan-kiertueen rankingin kautta.

Lue myös:

    Uusimmat