Sami Välimäen historiallisella PGA-avauksella synkkä alku – hurjat olosuhteet panivat kilpailun sekaisin

Suomalaisgolffari Sami Välimäki ei päässyt avauskierroksella kärjen vauhtiin kauden ensimmäisessä PGA-kilpailussaan Havaijilla. Ensimmäisenä suomalaispelaajana paikan PGA-kiertueella lunastanut Välimäki pelasi Honolulussa avauskierroksen tulokseen 74 eli neljä yli parin.

Kierros jäi osalta pelaajista kesken. Välimäki jakoi keskeytyshetkellä kisan 127. sijaa. Kovan tuulen sävyttämän kierroksen selvitti parhaiten Australian Cameron Davis tuloksella 62 (–8).

Välimäki, 25, varmisti PGA-paikkansa viime vuoden lopulla Euroopan-kiertueen rankingin kautta. Amerikkalaiskeskeisellä PGA-kiertueella suomalaisella on mahdollisuus vielä kovempiin palkintorahoihin, sillä esimerkiksi Havaijin-kilpailussa palkintopotti on 8,3 miljoonaa dollaria eli noin 7,5 miljoonaa euroa.

Kilpailun toisen kierroksen on määrä alkaa Suomen aikaa perjantai-iltana.

 

Lue myös:

    Uusimmat