Huumerikosten määrä on Päijät- ja Kanta-Hämeessä kovassa kasvussa, varoittaa poliisi. Poliisin tietoon oli jo lokakuun loppuun mennessä tullut yhtä paljon huumerikoksia kuin koko viime vuonna eli reilut 1400 kappaletta.
Poliisi uskoo, että tällä menolla huumerikoksia kertyy Hämeessä yli 260 viime vuotta enemmän. Huumerikosten määrän kasvu on suurinta maakuntien keskuskaupungeissa eli Lahdessa ja Hämeenlinnassa.
Hämeen poliisin mukaan lähes puolet huumerikoksista paljastuu liikennevalvonnan yhteydessä. Liikenteessä kärähtäneistä rattijuopoista yhä suurempi osa ajaa Hämeen alueella huumeiden vaikutuksen alaisena.
Hämeen poliisin mukaan ratista huumeiden vaikutuksen alaisena kiinnijääneistä kuljettajista 36 prosenttia on ollut 21-30 vuotiaita. Poliisi uskoo, että huumeissa ajavien ihmisten määrä kasvaa tulevaisuudessa, koska aineita on opeteltu käyttämään jo nuorella iällä.
Poliisin arvion mukaan käyttörikosten määrää on nostanut etenkin kannabiksen kasvatuksen suosio ja siitä seuraava marihuanan käytön voimakas lisääntyminen.
– Muutaman viime vuoden aikana kotimainen kannabiksen kasvatus on ammattimaistunut, ja suurimmissa ilmi tulleissa kasvattamoissa on viljelty satoja kasveja kerrallaan, kertoo rikosylikomisario Martti Hirvonen tiedotteessa.
Huumausainerikoksista epäiltyjä on eniten ikäryhmissä 21–30 ja 31–40 vuotta. Naisten osuus epäillyistä on nousussa. Poliisin mukaan heitä on epäillyistä noin viidennes.
Törkeissä huumerikoksissa epäillyistä joka kymmenes on muun maan kuin Suomen kansalainen. Nuorimmat Hämeen poliisin tiedossa olevat amfetamiinin kokeilijat ovat olleet 12-vuotiaita, ja jo 14-vuotiaissa on ollut vakituisia huumeenkäyttäjiä.
Poliisin mukaan Hämeessä tapahtuva laajamittainen huumausaineiden maahantuonti ja välitys on organisoitunutta toimintaa.
Hämeen poliisin lokakuussa suorittama verkkovalvontaoperaatio osoitti myös, että poliisilaitoksen alueella tapahtuu laajamittaista ja ammattimaista erittäin vaarallisiksi luokiteltujen huumausaineiden kauppaa.
Jutun tiedot perustuvat Hämeen poliisilaitoksen sisäiseen raporttiin, jossa selvitettiin alueen huumausainerikollisuutta poliisin oman toiminnan suunnittelua varten.