Amin Asikaisen suuri unelma täyttyi: "En välitä harmaasta arjesta"

3:58img
Julkaistu 23.04.2016 14:45
Toimittajan kuva

Ilari Isotalo

ilari.isotalo@mtv.fi

@IlariIsotalo

Amin Asikainen heräsi lauantaiaamuna viimeistä kertaa ottelun jälkeiseen aamuun.

Perjantai-iltana Ivan Jukicin tuomariäänin voittanut Asikainen kertoi paikkojen olleen kipeät seuraavana päivänä.

- Ottelu tuntuu vielä kropassa. Sitä sai annettua hyvin iskuja, mutta niitä joutui myös ottamaan muutaman. Joten paikat on vähän kipeinä, Asikainen summasi MTV Sportille.

Paluu tositoimiin täydensi suomalaisiskijän unelman. Uran viimeiseksi merkinnäksi ei jäänyt puolalaiselle Piotr Wilczewskille 2011 kärsitty tappio, vaan suomalainen sai kruunata uransa voittoon.

- Olen aina ollut projektiluontoinen kaveri. En oikein välitä tasaisen harmaasta arjesta. Tämä oli hieno matka päästä jälleen valmistautumaan ja haastamaan itsensä. Opin nyt tekemään asioita jopa paremmin kuin aiemmin, Asikainen virnisti.

Samalla kokenut iskijä muisti nyrkkeilyuran haittapuolista. Palo tositoimiin on hiipunut.

- Kun valmistautuu matsiin, se aika on hukkaan elettyä aikaa muusta elämästä. Kaikki tekeminen tapahtuu silloin nyrkkeilyn ohella. Nyt on aikaa vähän muuhunkin, Asikainen jatkoi.

Katso Asikaisen voittohetki ylhäältä avautuvasta videosta.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu