Anarkistit osallistumassa Helsingin mielenilmaukseen – myös yliopisto aiotaan vallata

29339450
Anarkistien vappumarssi Helsingissä, 1. toukokuuta 2015.Lehtikuva
Julkaistu 18.09.2015 09:36
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Anarkistien odotetaan osallistuvan Helsingissä järjestettävään STOP-mielenosoitukseen.

Anarkistit ovat itse viestineet osallistumisestaan esimerkiksi Twitterin välityksellä. Twiittejä on lähettänyt esimerkiksi Helsingissä toimiva anarkistinen A-ryhmä.

Anarkistien suosima verkkosivu Takku.net on myös jakanut myös mielenilmaukseen osallistuville ohjeita naamioitumisen ja vahingonteon toteuttamiseksi.

Lisäksi muun muassa Yliopistotyöläinen-niminen ryhmä on ilmoittanut osallistuvansa Helsingin yliopiston Porthanian valtaamiseen.

Valtauksen olisi määrä alkaa kello 13.30 ja se vastustaa hallituksen leikkaus- ja säästötoimia.

Tuoreimmat aiheesta

Lakkoperjantai