Nunna Kristoduli, viralliselta nimeltään Anna-Leena Lampi, on elänyt nunnana lähes 40 vuotta. Tässä on hänen tarinansa.
Oppikoulun seitsemäsluokkalainen Anna-Leena Lampi oli tulossa kirjastosta, kun hän eräänä pakkaspäivänä käveli Kuopiossa ortodoksisen kirkon ohi.
– Ovi oli hieman raollaan, ja sisällä paloivat valot. Ajattelin, että menenpä peremmälle katsomaan. Jumalanpalvelus teki heti niin suuren vaikutuksen, että aloin käydä paikalla säännöllisesti, nunna Kristoduli kertoo.
Normaalista evankelisluterilaisesta perheestä tullut tyttö kirjoitti Lintulan luostariin ja pyysi päästä sinne auttamaan. Kun vastausta ei tullut, hän meni paikan päälle ja sai kuin saikin kesätalkoolaisen paikan.
– Tein kaikenlaisia töitä. Slaavinkieliset jumalanpalveluksetkin kiehtoivat, vaikken niistä mitään ymmärtänyt. Kun rupeaman jälkeen palasin perheemme kesämökille, tuli sellainen tunne, että haluan takaisin luostariin.
Vanhemmat vastustivat
19-vuotiaana Anna-Leena kääntyi ortodoksiksi ja kertoi vanhemmilleen, että haluaa ryhtyä nunnaksi.
– He eivät pitäneet ajatuksesta. Kävimme rankkoja keskusteluja. Äiti ja isä eivät pystyneet ymmärtämään, miksi opinnoissaan erinomaisesti menestynyt tytär haluaakin elää luostarissa. He jopa pyysivät arkkipiispa Paavalia puhumaan minut irti aikeistani.
Vanhempien vastustus ei toiminut. Arkkipiispa järjesti Anna-Leenalle pääsyn kreikkalaiseen luostariin, mutta sairastuttuaan hän joutui palaamaan sieltä takaisin.
– Arkkipiispa suostutteli minut opiskelemaan muinaiskreikkaa yliopistoon. Koska en halunnut ottaa opintolainaa eivätkä vanhempani suostuneet rahoittamaan sellaista koulutusta, opetin samalla uskontoa ja suoritin pappisseminaarin kursseja.
Saatuaan tutkintonsa 28-vuotiaana Anna-Leena meni takaisin Kreikkaan Bytouman luostariin. Siellä hänestä tuli nunna Kristoduli, "Kristuksen palvelijatar".
– Äitini sanoi, että hän ei siihen paikkaan astu. Kuitenkin kahden vuoden päästä sekä hän että isäni tulivat käymään. Vierailu teki vaikutuksen ja muutti heidän asenteensa täysin, nunna Kristoduli muistelee.
Luostarissakin virheensä
Elämä kreikkalaisessa luostarissa oli noihin aikoihin Suomen oloihin verrattuna köyhää.
– Jos kaupungissa piti käydä asioilla, sinne ratsastettiin muulilla. Vuoristossa satoi välillä lunta, mutta omissa huoneissamme ei ollut minkäänlaista lämmitystä. Kirkkoon noustiin talvellakin aamuviideltä, vaikka se oli jääkylmä.
Eivätkä ihmiset ole luostarissakaan virheettömiä.
– Näin kaikenlaista. Olin ainoa kouluja käynyt koko paikassa, ja välillä ilmeni kateutta. Ensimmäisen igumeniamme kuoltua sisaria alkoi siirtyä toisiin luostareihin, koska uusi johtaja oli luonteeltaan vaikea – inhimilliset puolet kuuluvat elämään sielläkin.
Juutalaisvastaisuus pakotti lähtemään
Nunna Kristodulin ei ollut tarkoitus lähteä Bytoumasta mihinkään. Elämä sai odottamattoman käänteen, kun kirkonmiehet alkoivat esittää outoja mielipiteitä.
– Jopa piispa väitti, että Hitler teki oikein, kun tappoi juutalaiset. Itse sanoin, että ei ihmisiä voi tappaa heidän kansallisuutensa takia. Lopulta minua käskettiin joko perumaan mielipiteeni kirjallisesti tai lähtemään takaisin Suomeen, nunna Kristoduli kertoo.
Lintulan luostarista oli jo pidempään pyydelty nunna Kristodulia takaisin. Vuonna 2001, 27 Kreikassa vietetyn vuoden jälkeen, hän jätti Kreikan taakseen ja muutti Lintulaan.
Sielu lepää luostarissa
Nunna Kristoduli on onnellinen, että piti nuorena kiinni kutsumuksestaan.
– Luostarissa eletään perimmäisten asioiden keskellä. Se jotenkin rauhoittaa ihmistä. Vierailijatkin päästävät helpotuksen huokauksen, kun istuvat tuolla kirkossa.
– Tässä maailmassa nautinto ja intohimot – syö hyvin, juo hyvin, katso tuota – rasittavat ihmistä. Sielu on koko ajan aliarvioidussa tilassa. Luostarissa pääsevä syvä huokaus kertoo siitä, että sielu tuntee olevansa paikassa, jossa sitä arvostetaan. Sellaista on liikuttava nähdä, nunna Kristoduli sanoo.
Kuvat: Lehtikuva ja Colourbox.com
Juttu on uusinta elokuulta 2012.