Anne Berner suree Lastensairaalan ympärillä vellovia huhuja

Anne Berner
Lehtikuva
Julkaistu 14.01.2014 14:52

MTV Uutiset

Uuden Lastensairaalan Tuki -säätiön puheenjohtaja Anne Berner kumoaa uuden lastensairaalan omistussuhteisiin liittyvät huhut.

Lastensairaalaa on kutsuttu nettikeskusteluissa esimerkiksi säätiöhuijaukseksi, koska sairaalarakennus jää säätiön omistukseen ja Sairaanhoitopiiri Hus maksaa sille vuokraa.

Säätiön perustajat antoivat hankkeeseen perustamispääoman 300 000 euroa. Jotkut ovat pitäneet tätä sijoituksena, jolla säätiö saa omistukseensa 160:n miljoonan euron rakennuksen.

Bernerin mukaan kyse ei ollut sijoituksesta; säätiön säännöt kieltävät esimerkiksi rakennuksen myymisen. Hus ei myöskään maksa kiinteistöstä vuokraa.

– Säätiön säännöt määrittelevät myöskin, että tässä kiinteistössä voi toimia ainoastaan lastensairaala ja julkinen toimija, ei esimerkiksi yksityinen toimija.

Huhujen mukaan uuden lastensairaalan rakennuttajaa ei ole kilpailutettu. Bernerin mukaan sekään ei pidä paikkaansa.

– Ensinnäkin rakennuttaja ei ole rakennusliike, eli se ei ole urakoitsija. Urakoitsijaa ei ole myöskään vielä valittu tälle hankkeelle. Rakennuttajakonsultti sen sijaan on valittu, ja se on valittu julkisen hankintalain mukaisen kilpailulain kautta, jonka dokumentit ovat julkisia ja jonka ilmotukset on tehty Hilmaan.

 Anne Berner on surullinen uuden lastensairaalan ympärillä vellovista huhuista.

– On todella sääli, että hanke, joka on täysin vilpitön  ja käsittämätön määrä ihmisiä on tehnyt käsittämättömiä tuntimääriä töitä sen eteen, niin sitten Suomessa käy usein niin, että se halutaan ampua alas.

Berner katsoo nykyisen mallin takaavan sen, että hanke on riippumaton sote- ja kuntauudistuksesta. Laki ei myöskään sallisi lahjoitusten keräämistä suoraan kuntayhtymälle.

Berner oli vieraana Radio Novan Enbuske&Linnanahde crewssa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa