Anne Kukkohovi kertoo podcastissa turvattomasta lapsuudestaan – joutui todistamaan veljensä itsemurhayrityksiä

1:58img
Anne Kukkohovi osallistui Venla-gaalaan toukokuussa 2022.
Julkaistu 10.04.2023 10:02
Toimittajan kuva

Rebeca Romero

rebeca.romero@mtv.fi

Anne Kukkohovi puhuu avoimesti veljensä itsemurhasta ja siitä, kuinka se vaikutti hänen lapsuuteensa. 

Ex-malli, televisiojuontaja Anne Kukkohovi kertoo avoimesti podcastissaan, Annen pakomatka, veljensä itsemurhasta ja siitä, kuinka se on vaikuttanut häneen. 

Anne Kukkohovi oli 12-vuotias, kun hänen Jukka-veljensä riisti itseltään hengen vain 17-vuotiaana.

– Se on ollut meidän perheelle äärimmäisen suuri häpeä. Se oli käytännössä minun lapsuuteni loppu, kun sain tietää hänen kuolemastaan. Edellisenä päivänä leikin vielä nukeilla ja seuraavana päivänä laitoin meikkiä naamaan ja korkkarit jalkaan, Kukkohovi kertoo. 

Jukka ajautui jo nuorena ongelmiin päihteiden kanssa, teki rikoksia ja käyttäytyi itsetuhoisesti. Kukkohovin mukaan kotitalon pihassa kävivät vuorotellen ambulanssi ja poliisiauto.

– Perheessämme oli turvaton olo. Vanhemmat kyllä rakastivat, mutta jotakin pelottavaa tapahtui koko ajan. Olin todistamassa veljeni muutamaa itsemurhayritystäkin.

– Se on todella traumaattista, kun sinun isoveli huutaa sinun nimeä. Olin niinä ensimmäisinä kertoina ehkä kahdeksanvuotias, jolloin minulla ei ollut minkäänlaisia keinoja käsitellä sitä asiaa, Kukkohovi muistelee.

– Pakomatkalla ihanassa Venetsiassa. Älkää pärjätkö viimeiseen asti, se on mun viimeisimmän monologin teema. Mä yritin ja ei kannattanut, Kukkohovi kirjoittaa Instagramissa ja viittaa podcast-jaksoonsa, jossa hän käsittelee veljensä itsemurhaa. 

Tuoreimmat aiheesta

Anne Kukkohovi