Suru seuraa Anne Kukkohovia: "Sain tiedon äitini sairaudesta Terin kuolinpäivänä"

27562724
Lehtikuva
Julkaistu 09.05.2017 11:27

MTV VIIHDE

Anne Kukkohovi sai tietää äitinsä vakavasta sairaudesta samana päivänä, kun hänen hyvä ystävänsä Teri Niitti menehtyi äkillisesti. 

Juontaja ja oman kosmetiikkasarjan perustaja Anne Kukkohovilla on takanaan raskaat viisi kuukautta. Hän kertoo saaneensa tiedon äitinsä vakavasta sairaudesta samana päivänä, kun hänen hyvä ystävänsä, stylisti Teri Niitti kuoli. 

– Se oli hirveä päivä. Terin poismeno on yhä todella kipeä asia. Siitä on kulunut vasta viisi kuukautta, mikä on lyhyt aika surusta toipumiseen. Suru Terin kuolemasta on sekoittunut myös suruun oman äitini sairaudesta, Kukkohovi kertoo.

– En ole koko aikaa surullinen, mutta välillä tulee sellaisia hetkiä, kun tulee tosi paha mieli ja ahdistunut olo.

Kukkohovi kertoi ensimmäisen kerran äitinsä syövästä Facebook-sivullaan maaliskuun lopulla. 


Viimeisimpänä työprojektinaan Kukkohovi ja Niitti tekivät yhdessä Vuosia nuoremmaksi -ohjelman.

– En valitettavasti ole pystynyt seuraamaan ohjelmaa ollenkaan, mutta toivon todella, että se jatkuu. Kuka sitten astuisi Terin saappaisiin, on asia erikseen. Siihen en itsekään tietäisi tällä hetkellä vastausta, Kukkohovi pohtii.

Hän ja Teri ystävystyivät jo parikymppisinä. Heillä oli pitkä historia jo ennen yhteisiä tv-projekteja.

– Välillä kuulen mielessäni, mitä Teri sanoisi minulle jossain tietyssä tilanteessa. Minulla on erityisesti ikävä hänen huumoriaan. Hän oli niin omanlaisensa persoona. Tämä on kuitenkin elämää, sille ei mahda mitään. Kukkohovi toteaa.

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit