Anne kuvasi sarjavarastelevan oravan itse teossa – pitkäkyntiselle kelpaavat vain ajankohtaiset patukat

0:31img
Katso, miten paljon hilpeyttä pienen pitkäkyntisen toiminta aiheuttaa Kemissä.
Julkaistu 13.09.2022 13:44
Toimittajan kuva
Ville Kettunen

ville.kettunen@mtv.fi

Kemiläisnaisen videolla pitkäkyntisen voi nähdä jäävän kiinni itse teossa.

Anne Rahikainen oli viime viikolla ostoksilla kemiläisessä kaupassa, kun hän huomasi oravan hyllyjen välissä. Rahikainen kaivoi puhelimensa esiin.

Rahikaisen kuvaamalla videolla oravan voi nähdä kipuavan suklaapatukoiden joukkoon, ja nappaavan mukaansa Royal-suklaapatukan.

– Ajoitus on hämmentävän osuva, sillä Britanniassa on juuri vaihtunut valta. Royal kun tarkoittaa suomeksi kuninkaallista, Rahikainen naurahtaa.

Opettajana työskentelevä Rahikainen kertoo, että hänen kollegansa oli edellisviikolla nähnyt saman oravan varastelemassa samoja patukoita samassa kaupassa.

– Se piilottaa niitä hyllyjen alle, ja kiipeää sitten takaisin varastelemaan patukoita, Rahikainen kuvailee.

Rahikaisen mukaan myyjät ovat tietoisia oravan toimista, mutta sitä ei ole onnistuttu ajamaan pihalle.

– Me yritimme myyjien kanssa yhdessä ajaa sitä ulos ihmisketjun avulla, mutta se pujahti meidän välistämme takaisin varastelemaan, Rahikainen nauraa.

Katso oravan varastelun puolesta puhuva todistusaineista artikkelin alussa olevalta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Kemi