Riistakamera tallensi, kuinka yllättävät varkaat veivät Hennan liiteristä kilokaupalla klapeja – "Majavillakin on energiakriisi"

1:34img
Katso videolta millainen oli majavien yöllinen operaatio!
Julkaistu 18.11.2022 14:42
Toimittajan kuva
Ville Kettunen

ville.kettunen@mtv.fi

Pitkähampaiset pitkäkyntiset jäivät kiinni riistakameran ansiosta Varkaudessa.

Hanna Kärkkäinen kävi hiljattain puolisonsa kanssa kesämökillään parin viikon tauon jälkeen. Pihasta löytyi puoliksi ja kokonaan kaadettuja puita.

Mökin liiterin takana on majavien pesä, joten syyllisiä ei ollut vaikea löytää.

Kärkkäinen pilkkoi vaarallisesti puoliksi pystyssä olevat puut polttopuuksi ja laittoi ne kuivumaan liiteriin.

– Naurettiin vielä, että käyvätköhän ne siellä varkaissa, Kärkkäinen kertoo MTV Uutisille.

Muutaman päivän päästä liiterin edustalta löytyi samaisia klapeja ja polku johti viereiseen jokeen.

– Täällä joessahan on ihan kamalasti näitä klapeja jo, Kärkkäinen kertoo.

Ovelat varkaat siirsivät esteen

Kärkkäinen asetti riistakameran liiterin ovelle, jos varkaat sattuisivat palaamaan rikospaikalle. Majavien esteeksi oven eteen Kärkkäinen kertoo myös laittaneensa paksuja puita.

Valvonnasta ja esteistä huolimatta neljän päivän päästä riistakameraan oli tallentunut 180 kuvaa.

– Siinä näkyy, kuinka ne siirsivät sen pöllin siitä pois. Heti kun pimeä alkoi, niin puuta meni, Kärkkäinen sanoo.

– Majavillakin on energiakriisi, Kärkkäinen naurahtaa.

Katso video majavien operaatiosta artikkelin alusta!

Lue myös: 53 koiraa selvisi talvisesta hätälaskusta Wisconsinissa – nyt pelastajat adoptoivat pienokaisia

Lue myös: Eläinten ruokinta safarilla muuttui hillittömäksi paniikiksi: "Se tönii autoani sarvillaan!"

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet