Anne Kyllösen kilpailu maastohiihdon maailmancupin 30 kilometrin kisassa Oslossa päättyi jo alle puolivälissä.
Kyllönen oli kärkikymmenikön tuntumassa ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen Holmenkollenin perinteisen hiihtotavan kisassa, mutta suksenvaihtopaikalle 13,3 kilometrin kohdalle tultaessa hän jätti leikin kesken pudottuaan muiden suomalaisten vauhdista 20. sijan huonommalle puolelle.
MAINOS
Hiihdon maailmancupin finaalit 17.-19.3. C Morella!
Kolme naisten ja kolme miesten kisaa: www.cmore.fi ja C More Sport 1.
Tällä kaudella maailmancupissa palkintopallille yltänyt Kyllönen on ollut isoissa ongelmissa kauden tärkeimmässä vaiheessa. Lahden MM-kisat menivät häneltä penkin alle ja puheet suksihuollon epäonnistumisesta kiristivät välejä joukkueen sisällä.
C Moren selostajakaksikko Antero Mertaranta ja Toni Roponen pitävät tilannetta jo hälyttävänä.
– Kun mietitään, millainen härdelli Lahden jälkeen on ollut, niin voisi ajatella, että pitäisikö nyt vain rauhoittaa koko tilanne ja jättää se hiihtäminen ja jopa nimeäminen maajoukkueeseen kokonaan pois, koska siellä on nyt niin paljon turbulenssia takana, mikä ei voi olla vaikuttamatta, Mertaranta hämmästeli.
– Olkoon tilanne mikä hyvänsä välineiden tai fyysisen suorittamisen suhteen, niin se ei voi olla vaikuttamatta, etteikö se myös henkisesti romahduta urheilijan, Mertaranta jatkoi.
Roposen mukaan Kyllösen tulisi tässä tilanteessa jäädä pois maailmancupin loppukisoista Kanadasta.
– Pidän sitä jopa ihmeenä, että hänet valittaisiin Quebeciin. Mikä on peruste sille, että lähdetään hiihtämään ynnämuut-sijoituksista, koska ihan jokainen kisa on tullut käytyä ja se ei ole nyt tuottanut tulosta, Roponen pohti Kyllösen kisatahtia.